Kiteen OLKA-piste heräsi eloon

Pohjois-Karjalassa lähettiin ennakkoluulottomasti toteuttamaan aula-avustajatoimintaa myös hyvinvointialueen eteläisessä sotekeskuksessa Kiteellä. Aloite toiminnasta tuli suoraan paikallisilta yhdistyksiltä. —– Syksyn viileät tuulet jo puhaltelevat, mutta Kiteen sotekeskuksen aulassa tunnelma on lämmin. Ensimmäiset aula-avustajavuorot ovat käynnistyneet syyskuussa ja pikkuhiljaa asiakkaat alkavat tottua vihreäliivisiin vapaaehtoisiin. Kohtaamisia kirjautuu joka vuorossa mukavasti ja opastamisen lisäksi juttukaverin tarve näyttäytyy vapaaehtoisille. OLKA®-toiminta käynnistyi … Lue lisää

Nuorten yksinäisyys lisääntyy – mistä on kyse? 

Kuvassa Arto Mononen

Yksinäisyys on noussut yhdeksi aikamme merkittävimmistä nuorten hyvinvointia uhkaavista ilmiöistä. Suomen Punaisen Ristin Yksinäisyysbarometrin (2025) mukaan jopa 59 % suomalaisista kokee yksinäisyyttä ainakin joskus. Alle 25-vuotiaat kokevat yksinäisyyttä useammin kuin muut ikäryhmät.  Tilastokeskuksen mukaan jo vuonna 2022 lähes 30 % yli 16-vuotiaista koki itsensä yksinäiseksi ainakin ajoittain, ja nuorten osuus oli silloin toiseksi suurin heti … Lue lisää

Järjestötyöstä ensikosketus sote-alaan

Opiskelija Anna Rantasen kuva.

Aloittaessani sosionomiopintoihin kuuluvan työharjoittelun Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksellä, sekä järjestökenttä että sote-ala olivat minulle työympäristöinä entuudestaan tuntemattomia, joten harjoittelun aloittaminen luonnollisesti jännitti. Sosiaaliturvayhdistykseen tutustuin kevättalvella Karelia ammattikorkeakoulun teemapäivässä, jossa mielenkiintoni heräsi, kun jututin OLKA-hankkeen työntekijää. Sosionomiksi läksin opiskelemaan aikuisiällä, kun halusin laajentaa työllistymismahdollisuuksia ja yhdistää luovaa tekemistä työhön. Arvopohdinnoilla oli myös osuutta asiaan. Koen läheiseksi haavoittuvassa asemassa … Lue lisää

Eriarvoisuus lisää turvattomuutta

Joensuun kaupunki järjesti toukokuussa turvallisuusinfon viranomaisille ja sidosryhmille. Tilaisuudessa toimijat kertoivat miltä alueen arjen turvallisuustilanne näyttää, mitä toimenpiteitä on tehty ja mitä toiveita olisi yhteistyölle. Lisäksi tuotiin esille nousevia uhkia, joita tulisi tulevaisuudessa huomioida. Aihetta tarkasteltiin monista tulokulmista. Ulkoisista uhkista huolimatta arki on suurimmalle osalle asukkaista turvallisempaa kuin ehkä koskaan ennen. Sisäministeriön määritelmän (Leena Seitovirta … Lue lisää

Järjestöille on saatava lisäresursseja pitkäaikaistyöttömyyden taltuttamiseen

Arto Mononen, hallituksen puheenjohtaja Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry

Pitkäaikaistyöttömyys on niin yksilön, perheiden kuin yhteiskunnankin näkökulmasta merkittävä ongelma. Se tuottaa subjektiivista kärsimystä ja usein myös lieveilmiöitä ja on yhteiskunnan kannalta silkkaa tärkeän resurssin hukkaamista. On halpamaista, kuinka vähän valtio on tällä hetkellä osoittanut voimavaroja pitkäaikaistyöttömyyden taltuttamiseksi. Pohjois-Karjalassa pitkäaikaistyöttömien ja työpaikkojen välillä on entisestään levenevä kohtaannon kuilu. Osaaminen ja työtehtävien vaatimukset eivät kohtaa, asuinpaikat … Lue lisää

“No kyllähän minä tykkään tästä hommastani” – vapaaehtois- ja vertaistoiminta osana ikämiestyötä

VertaisVelmut Esko Tolvanen (vas.) ja Ari Kettunen, Maria Korkatti (edessä) ja Katja Hämäläinen esittelemässä ikämiestyötä Maaseutuparlamentissa 2024. Kuvaaja: Maria Korkatti.

Ikämiehille tarkoitettua Velmu-toimintaa toteutettiin Joensuussa osana IHKU – ikämiehille hyvinvointia kulttuurista -hanketta vuosina 2023–2024. Jo tätä ennen toimintaa on ollut Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksen aikaisemmissa ikämiestyön hankkeissa. Pisimpään mukana olleilla miehillä on Velmu-historiaa jo yli seitsemän vuotta.  Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksen ikämiestyön toimintamalli on monitasoinen, eikä IHKU-hankkeen toteuttajilla ollut tiedossa, että vastaavaa toimintaa kaikkine osa-alueineen olisi toteutettu muualla. Ikämiesten … Lue lisää

Evästeistä

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan selailukokemuksen. Eväste on tietoa, joka tallentuu selaimeesi ja ilmoittaa mm. sen, milloin selaimesi palaa sivulle. Käytämme tietoa kävijämäärien tilastointiin ja seuraamme, mitkä sivut/aiheet sivustolla kävijöitä kiinnostaa.