Kiteen OLKA-piste heräsi eloon

Pohjois-Karjalassa lähettiin ennakkoluulottomasti toteuttamaan aula-avustajatoimintaa myös hyvinvointialueen eteläisessä sotekeskuksessa Kiteellä. Aloite toiminnasta tuli suoraan paikallisilta yhdistyksiltä.

—–

Syksyn viileät tuulet jo puhaltelevat, mutta Kiteen sotekeskuksen aulassa tunnelma on lämmin. Ensimmäiset aula-avustajavuorot ovat käynnistyneet syyskuussa ja pikkuhiljaa asiakkaat alkavat tottua vihreäliivisiin vapaaehtoisiin. Kohtaamisia kirjautuu joka vuorossa mukavasti ja opastamisen lisäksi juttukaverin tarve näyttäytyy vapaaehtoisille.

OLKA®-toiminta käynnistyi Pohjois-Karjalassa vuoden 2024 alussa. Ensimmäinen toimintavuosi keskittyi keskussairaalan toimintojen käynnistämiseen. Vuoden varrella alkoi kuitenkin kuulua kutsua maakunnan eteläiseltä suunnalta: tännekin halutaan OLKA-toimintaa. Jo ensimmäisessä tapaamisessa alueen toimijoiden kanssa sovittiin OLKA-pisteen perustamisesta ja avajaisista. Mukana menossa olivat heti myös sotekeskuksen osastonhoitaja ja kehittäjäsairaanhoitaja. Samassa yhteydessä nousi esiin aula-avustajien ja kiireettömien kohtaamisten tarve myös sotekeskuksessa. Ajoittain varsin hitaasti eteneviin yhteistyöprosesseihin tottunut OLKA-koordinaattori piteli tässä kohtaa hatustaan kiinni. Nythän tapahtuu ja vauhdilla.

Ensimmäinen aula-avustajavalmennus syyskuun -25 alussa houkutteli paikalle 15 henkilöä, joista osa ryhtyikin heti tositoimiin. Jälleen kerran tuli todistettua, mitä mutkaton ja yhteistyökykyinen porukka saa aikaan. Toiminta pyörähti käyntiin, yhteiset pelisäännöt ja toimintatavat sovittiin paikalliseen toimintaympäristöön soveltaen. Toteutusta testataan ja toimintatavat vielä hioutuvat. Yhdessä se onnistuu!

OLKA Pohjois-Karjala

  • Toiminta käynnistyi vuoden 2024 alussa (STEAn rahoitus 2024–2026)
  • OLKA-pisteet sijaitsevat Pohjois-Karjalan keskussairaalan pääaulassa (Tikkamäentie 16, Joensuu), Kiteen sotekeskuksen aulassa (Arppentie 6) ja Nurmeksen sotekeskuksen aulassa (Porokylänkatu 1). Outokummun sotekeskuksessa (Pohjoisahonkatu 29 A) mahdollisuus pop upp- teemapäiviin.
  • Toimintaa koordinoi Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry
  • Lisää tietoa ja ajankohtaisia kuulumisia: https://www.pksotu.fi/olka-toiminta/

Leena Virratvuori
kirjoittaja toimi OLKA- toiminnan koordinaattorina Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksessä 15.10.2025 saakka

Evästeistä

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan selailukokemuksen. Eväste on tietoa, joka tallentuu selaimeesi ja ilmoittaa mm. sen, milloin selaimesi palaa sivulle. Käytämme tietoa kävijämäärien tilastointiin ja seuraamme, mitkä sivut/aiheet sivustolla kävijöitä kiinnostaa.