Työllisyys

Pitkäaikaistyöttömyys on niin yksilön, perheiden kuin yhteiskunnankin näkökulmasta merkittävä ongelma. Se tuottaa subjektiivista kärsimystä ja usein myös lieveilmiöitä ja on yhteiskunnan kannalta silkkaa tärkeän resurssin hukkaamista. On halpamaista, kuinka vähän valtio on tällä hetkellä osoittanut voimavaroja pitkäaikaistyöttömyyden taltuttamiseksi.

Pohjois-Karjalassa pitkäaikaistyöttömien ja työpaikkojen välillä on entisestään levenevä kohtaannon kuilu. Osaaminen ja työtehtävien vaatimukset eivät kohtaa, asuinpaikat ja työpaikkojen sijainti eivät kohtaa, sosiaali- ja terveyskysymykset ja työelämän vaatimukset eivät kohtaa. Toki työpaikkojen vähäiseksi käynyt määrä työmarkkinoilla ja monien pitkäaikaistyöttömien vuosikausia jatkunut syrjäytymiseen johtanut kierre vähentävät nekin mahdollisuuksia kohtaamiseen.

Osaamista voidaan kohentaa erilaisin joustavin kouluttamisen ja oppimisen mahdollisuuksin. Myös työtehtävien muokkaamisesta esim. osatyökykyisille työntekijöille on työnantajilla onnistuneita kokemuksia. Pitkien välimatkojen haasteeseen joudutaan pureutumaan aktiivisemmin: Onko matkakorvauksille ja erilaisille kimppakyytiratkaisuille vielä tilaa, kun työvoimaa tullaan tarvitsemaan maakunnan alueelta elinkeinojen tehtäviin? Järjestöillä olisi osaamista muun muassa ihmisten yksilöllisen tuen ja työhön ja koulutukseen hakeutumisen ohjaamisessa.

Tälle yhä kasvavalle työmarkkinoiden väliinputoajaryhmälle on viime vuosikymmenet haettu ratkaisuja, joita voi kutsua välityömarkkinoiksi. Säätiöt ja yhdistykset ovat tarjonneet työhön valmennuksen ja kuntouttavan työtoiminnan lisäksi palkkatuetuilla työsuhteilla työttömyyden kierteessä oleville henkilöille toivon lisäksi aitoja polkuja työelämään ja koulutukseen.

Nyt palkkatukimäärärahan taso Pohjois-Karjalassa on pudonnut aiemmasta 7-9 miljoonasta eurosta noin 1,6 miljoonaan. Siitä johtuen tuen käyttöä on meillä jouduttu voimakkaasti rajaamaan ja kohdentamaan. Järjestöjen rooli työllistämisen kentässä kapenee murto-osaan aiemmasta. Myös työkokeilujen käyttömahdollisuuksia työllistymisen polulla on leikattu. Kuntouttavaa työtoimintaa järjestävän hyvinvointialueen talous on sekin pakotettu valtavalle kulukuurille.

Kokonaisuutena tarkastellen välityömarkkina kuihdutetaan lähes kokonaan.

Julkinen talous kuristaa itseään: Pitkäaikaistyöttömien palveluihin ja työllisyysperusteisiin toimiin kohdennetut leikkaukset ja rajaukset osoittavat, että valtakunnan päättäjien suhdannepolitiikassa jalka ei nyt ole osunut lankulle – liekö edes piikkarit oikeissa jaloissa?

Tässä maakunnan työllistämispyrkimyksiä raastavassa näkymässä onkin aiheellista ja helppoa olla yhtä mieltä siitä, että maakunnan toimijoiden tulee nyt sitkeästi pyrkiä puhaltamaan yhteen hiileen. Kuten yllä luetellusta voi päätellä se on kuitenkin se sama hiili, johon valtakunnan päättäjät ovat viime aikoina huolella kusseet. Lujaa saamme siis hönkäillä, ennen kuin kipinä herää.

Historia on (aina 1970-luvun ja 1990-luvun talouden lamaantumisista alkaen) osoittanut, että talouden synkkien vaiheiden jälkeen on pitkäaikaistyöttömyys jäänyt Pohjois-Karjalassa joka kerta korkeammalle tasolle kuin mitä se oli aiemmin. Ennuste ei sen perusteella siis ole lohdullinen sekään pitkäaikaistyöttömyyden ja pitkäaikaistyöttömien suhteen.

Ehkäpä viime vuosina komeitakin voittoja saavuttanut maakuntamme edunvalvonta, järjestöjen tiivistynyt yhteistyö kaikkiin suuntiin, vireän elinkeinoelämämme innovatiivisuus ja tiiviskatseinen tulevaisuuteen suuntautuminen sekä uusia uria avaava Pohjois-Karjalan työllisyysalue vihdoin auttavat karistamaan myös tuon piikikkään peikon selästämme.

Nyt olisi kuitenkin tarpeen tajuta, että työttömät ja pitkäaikaistyöttömät henkilöt muodostavat merkittävän työvoimareservin koko maakunnan elinkeinoelämälle. Tuon reservin osaamistason, työkyvyn ja itseluottamuksen tason ylläpitäminen olisivat nyt ensiarvoisen tärkeitä ja niihin tulisi riittää sekä resurssia, tavoitteellisuutta, että tekemistä. Pohjois-Karjalan järjestökenttä on tähän ponnistukseen ja yhteistyöhön valmiina. Tarjolla on monialaista osaamista, verkostoja, tekemistä, tarkoitusta sekä välittämistä yksilön, perheiden ja yhteiskunnan tarpeista.

Arto Mononen
kirjoittaja on Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksen hallituksen puheenjohtaja