Palkkaa ja näköaloja

Pohjois-Karjala, maamme kaunis itäinen osa, tarjoaa upeat luontomaisemat ja vahvan yhteisöllisyyden tunnelman. Saimme myös juuri kuulla, että lehden teettämän kyselyn mukaan täällä asuu Suomen ystävällisimmät ihmiset – hyvä me! Kuitenkin alueen työllisyystilanne on haasteellinen, ja monet pohjoiskarjalaiset joutuvat kamppailemaan työttömyyden kanssa. Tilastojen valossa tiedämme, että työttömyysaste Pohjois-Karjalassa on ollut korkeampi kuin valtakunnallinen keskiarvo. Tämä tarkoittaa … Lue lisää

Yhdistystoiminta tuo vipinää kinttuihin ja kulmille

Pohjois-Karjalassa on 3800 eri alojen yhdistystä. Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys toteuttaa kahden vuoden välein maakunnan yhdistyksille tarkoitetun kyselyn yhdistysten nykytilan ja kehittämistarpeiden kartoittamiseksi. Vuonna 2023 kyselyyn vastasi 184 yhdistystä, joista noin puolet toimii paikallisesti, vapaaehtoisvoimin ja pienellä, alle 5000 euron vuosibudjetilla. Toki joukkoon mahtuu myös isoja ammatillisesti toimivia järjestöjä. Kyselyyn vastanneissa yhdistyksissä toimii yhteensä 9000 vapaaehtoista ja … Lue lisää

Humanistiharjoittelijana sosiaali- ja terveysalan yhdistyksessä

Harjoittelija Sinja Ylisiurua

Työllistyminen on aihe, joka aiheuttaa suomen kielen asiantuntijalinjan opiskelijalle helposti harmaita hiuksia. Generalistis-humanistisella alalla työharjoittelu on oleellinen keino hakea suuntaa osaamiselleen ja hankkia konkreettisia työelämätaitoja. Niinpä paikallisen, omien arvojeni ja kiinnostuksenkohteideni mukaisen harjoittelupaikan löytäminen oli minulle tärkeä juttu. Kuulin Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksestä ensimmäisen kerran yliopiston HUMUS-hankkeen työelämäesittelyissä alkuvuodesta 2022. Vaikka työharjoittelupaikan etsiminen ei vielä ollut ajankohtaista, … Lue lisää

JANE hakee järjestöedustajia hyvinvointialueen alueellisiin kumppanuusryhmiin

Pohjois-Karjalan järjestösiain neuvottelukunta Janen logo

Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä 612/202 6 § ja 7 § velvoittaa hyvinvointialuetta neuvottelemaan vähintään kerran vuodessa yhdessä alueensa kuntien sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyötä tekevien muiden julkisten toimijoiden, yksityisten yritysten ja yleishyödyllisten yhteisöjen kanssa hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä koskevista tavoitteista, toimenpiteistä, yhteistyöstä ja seurannasta. Pohjois-Karjalassa tätä varten perustetaan hyvinvointialueen alueelliset kumppanuusryhmät. Alueellinen kumppanuusryhmä kokoontuu … Lue lisää

Kohtaamisia ja ehkäisevää päihdetyötä yhteisöissä

Ehkäisevän päihdetyön tavoitteena on edistää hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta ehkäisemällä ja vähentämällä päihde- ja pelihaittoja. Vaikuttavaa ehkäisevää päihdetyötä tehdään yhteistyössä. Kunnat ja hyvinvointialue vastaavat ehkäisevän päihdetyön järjestämisestä sovittaen sitä yhteen eri viranomaisten ja yhteisöjen kanssa. THL:n julkaisussa ”Ehkäisevä päihdetyö – opas kunnille ja hyvinvointialueille” kuvataan yhdistysten roolia: Yhdistykset tarjoavat kohtaamispaikkoja, päihteetöntä toimintaa, vertaistukea sekä tietoa … Lue lisää

Monipaikkaisuus on vahvistuva ilmiö Pohjois-Karjalassa

Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys toteutti osana Monipaikkainen Pohjois-Karjala -hanketta järjestöiltoja yhdessä hankekumppaneiden kanssa. Itä-Suomen yliopiston ja Suomen ympäristökeskuksen hankkeessa tuottaman selvityksen mukaan monipaikkaisuus on vahvistuva ilmiö Pohjois-Karjalassa. Tämä on tärkeä tunnistaa ja huomioida maakunnan, kuntien, hyvinvointialueen ja paikallisten yhdistysten strategioissa ja toimintasuunnitelmissa. Selvityksen mukaan erityisesti vapaa-ajan asumiseen ja matkailuun liittyvä monipaikkaisuus lisää merkittävästi maakunnassa aikaansa viettävien määrää. … Lue lisää

Evästeistä

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan selailukokemuksen. Eväste on tietoa, joka tallentuu selaimeesi ja ilmoittaa mm. sen, milloin selaimesi palaa sivulle. Käytämme tietoa kävijämäärien tilastointiin ja seuraamme, mitkä sivut/aiheet sivustolla kävijöitä kiinnostaa.