Monipaikkaisuus on vahvistuva ilmiö Pohjois-Karjalassa

Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys toteutti osana Monipaikkainen Pohjois-Karjala -hanketta järjestöiltoja yhdessä hankekumppaneiden kanssa. Itä-Suomen yliopiston ja Suomen ympäristökeskuksen hankkeessa tuottaman selvityksen mukaan monipaikkaisuus on vahvistuva ilmiö Pohjois-Karjalassa. Tämä on tärkeä tunnistaa ja huomioida maakunnan, kuntien, hyvinvointialueen ja paikallisten yhdistysten strategioissa ja toimintasuunnitelmissa. Selvityksen mukaan erityisesti vapaa-ajan asumiseen ja matkailuun liittyvä monipaikkaisuus lisää merkittävästi maakunnassa aikaansa viettävien määrää. … Lue lisää

Sydän puolillaan Pohjois-Karjalaa

Monipaikkaisuudella tarkoitetaan sitä, että ihmisten elinympäristö koostuu useammasta merkityksellisestä paikasta ja liikkumisesta niiden välillä. Monipaikkaisuuden syitä ovat esimerkiksi työssäkäynti, opiskelu, vapaa-ajan asuminen, perhesuhteisiin liittyvät syyt tai omistaminen. Otettaessa huomioon monipaikkaiset ihmiset kunnan virallinen väkiluku ei kerro koko totuutta kunnassa todellisuudessa aikaansa viettävän väestön määrästä.  On tärkeää tunnistaa monipaikkaiset ihmiset muun muassa palveluiden, vapaa-ajan toiminnan, viestinnän … Lue lisää

Evästeistä

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan selailukokemuksen. Eväste on tietoa, joka tallentuu selaimeesi ja ilmoittaa mm. sen, milloin selaimesi palaa sivulle. Käytämme tietoa kävijämäärien tilastointiin ja seuraamme, mitkä sivut/aiheet sivustolla kävijöitä kiinnostaa.