Sosiaali- ja terveysjärjestöillä on itsenäinen ja korvaamaton rooli suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa. Julkisessa keskustelussa niiden tehtävistä puhutaan kuitenkin kapea-alaisesti.
Järjestöt vahvistavat kansalaisyhteiskuntaa. Ne tarjoavat ihmisille foorumin vapaaehtoistyöhön ja yhteiskunnallisiin kysymyksiin vaikuttamiselle. Järjestötoiminta rakentaa yhteisöllisyyttä luoden ja koordinoiden vertaistukeen, vapaaehtoistyöhön ja muihin innovatiivisiin resursseihin rakentuvia yhteisöjä ja kohtaamispaikkoja, joissa on tarjolla sosiaalista tukea ja apua yksinäisyyteen. Se myös huolehtii haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten äänen kuulumisesta ja nostamisesta päätöksen tekijöiden tietoisuuteen.
Järjestöjen toiminta edistää niin yksilöiden kuin yhteisöjenkin hyvinvointia ja ennaltaehkäisee ongelmia muun muassa lisäämällä kansalaisten tietoisuutta ja ymmärrystä terveellisistä elämäntavoista, mielenhyvinvointiin vaikuttavista asioista sekä erilaisista tarjolla olevista palveluista, ryhmistä ja osallistumisen tavoista.
Sotejärjestöt ovat arvojohtajia. Ne korostavat ihmisarvon, yhdenvertaisuuden ja kestävän kehityksen periaatteita ja toimivat vahvasti yhteiskunnallisten vastakkainasettelujen lieventäjinä.
Palveluja tuottaessaan sotejärjestöt täydentävät julkista sektoria ja markkinaehtoista yritystoimintaa, koska ne tarjoavat palveluja ja tukea erityisryhmille, joihin julkiset palvelut ja markkinaehtoiset yritykset eivät täysin ulotu, kuten pitkäaikaissairaille, vammaisille tai päihdeongelmaisille.
Järjestöt tarjoavat monipuolisesti palveluja ja tukea myös ilman kaupallisia paineita, varmistaen, että palveluissa etusijalla ovat inhimilliset tarpeet. Järjestöt reagoivat nopeasti äkillisiin tarpeisiin, kuten kriisitilanteisiin tai paikallisiin ongelmiin, kun julkisen sektorin toiminta voi olla byrokraattisesti hitaampaa ja yritykset joutuvat laskelmoimaan sijoitetun pääoman tuottoa. Monet järjestöjen palvelut ovat helposti saavutettavia ja maksuttomia tai hyvin edullisia, mikä tekee niistä tärkeän osan sosiaaliturvaa.
Sotejärjestöt ovat julkisen sektorin innovaatioalusta – ne kokeilevat uusia toimintatapoja tai palveluja, joita voidaan skaalata laajemmin.
Erityisesti sosiaali- ja terveysjärjestöjen rooli korostuu nyt, kun julkisten palvelujen resurssit ovat rajalliset ja niitä leikataan, markkinaehtoinen yritystoiminta ongelmien ratkaisemiseksi ei ole mahdollista vähäisten voitontekemisen mahdollisuuksien takia ja yhteiskunnalliset haasteet (kuten väestön kaksoisikääntyminen, mielenterveyden ongelmien lisääntyminen, vähävaraisten perheiden ahdinko) lisääntyvät ripeässä tahdissa.
Riittävästi resursoitu sosiaali- ja terveysjärjestöjen toiminta on välttämättömän osa monimutkaista suomalaista ihmisten ja yhteisöjen hyvinvointia.
Juuri Sote-järjestöt (yhdistykset ja säätiöt) ovat tunnistaneet väliinputoavia ryhmiä ja heidän tarpeitaan, koska järjestöt ovat lähellä, kuulolla ja valmiita reagoimaan. Näiden ihmisistä lähtevien tarpeiden perusteella sote-järjestöt ovat luoneet tarpeisiin vastaavia palveluja, vertaistukea, ryhmiä ja toimintamahdollisuuksia.
Esimerkiksi ikääntyneiden, vammaisten ja lastensuojelun nykyisenlaiset (-kaan) varsin isolla volyymillä toimivat ja kaupallistuneet hoivamagnaattien businekset tuskin olisivat olemassakaan ilman sote-alan yhdistysten ja säätiöiden 1980- ja 1990-luvulla toteuttamaa kokeilu- ja kehittämistoimintaa, joissa tunnistettiin murroskohtiin joutuneita ihmisryhmiä ja ratkaistiin heidän palvelutarpeitaan.
Arto Mononen
Kirjoittaja on Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksen hallituksen puheenjohtaja
