Lomalta palatessa mieli on täynnä tavoitteita: jospa laihtuisin, liikkuisin enemmän, söisin terveellisiä ja edullisia kotimaisia juureksia ja metsästäkin löytyy herkkuja ihan kotiinkantovaivalla.
Media on keväällä täynnä uimarantakauteen kannustavia ohjeita. Syksyllä alkaa tsemppaus arkikuntoon ja vuoden vaihteessa käynnistyvät suurten lupausten elintapamuutokset. Paljon resursseja on viime vuosina käytetty liikunta- ja terveyskampanjoihin.
Silti me olemme pulskia, yksinäisiä ja mielenterveydessä on paljon ongelmia. Elinikäodotus on samalla tasolla kuin muissa Pohjoismaissa, mutta viimeiset ikävuodet elämme sairaampina ja tarvitsemme enemmän palveluja ja tukea.
Mikä siis mättää. Katselin joitakin aikoja sitten kalliilla rahalla tuotettua videota, jossa kauniit ja hoikat eri-ikäiset ihmiset kirmailivat merkkivaatteissaan luonnossa. Tämä oli tarkoitettu kannustukseksi reippaampaan ja terveellisempään elämään. Työssä käyvänä minulla on varaa ostaa uusia kerrastoja ja liikunkin säännöllisesti. En silti samaistunut videoon millään tavoin.
Soteuudistuksen keskiössä on hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Se, miten ihmisiä kannustetaan pitämään huolta itsestään on monella tavalla ratkaiseva kysymys palvelujärjestelmän toimimisen ja palveluiden riittämisen kannalta. Kehitteillä on terveysreseptejä ja hyvinvointilähetteitä, joilla asiantuntija voi ohjata liikuntaan ja elämään terveellisemmin. Myös kulttuurin merkitys ihmisen hyvinvoinnille on alettu tiedostaa vahvemmin.
Ratkaisevaksi voi kuitenkin osoittautua se, että tunnistetaan yhteisöjen voima ihmiselle. On iso kynnys, että yksinäinen mies televisionsa ääreltä, ottaa itseään niskasta kiinni ja lähtee lenkille. Tai että vanhempi huonosti liikkuva rouva motivoituu sauvakävelemään ilman kävelykaveria.
Korona-aika on viimeistään osoittanut, että ihmiset kaipaavat kohtaamisia – toisiaan. Elintapaohjaus on kallis ja turha ponnistus ilman yhteisöjä, jotka motivoivat ja tukevat, tuottavat iloa elämään ja rytmiä arkeen. On helpompi samaistua ihan tavallisiin kanssakulkijoihin, joiden kanssa voi jakaa elämän iloja ja huolia. Samalla ihmisen normi asettuu hallittavammaksi: olen ihan hyvä pulskanakin ja näissä kamppeissa ja silti voin pitää paremmin huolta itsestäni ja tuosta kaveristani.
Yhdistysten, kuntien ja Siun soten yhteisessä Armi-hankkeessa tuetaan mielen hyvinvointia arjessa. Armissa miesten Velmu-ryhmissä autetaan toinen toisiaan. Ratkaisevaa on, että kaikki tapahtuu osallistujien ehdoilla. Ihmiset määrittelevät itse, mihin he ovat valmiita ja halukkaita, saavat siihen tuen ja ohjauksen ja tämä on osallisuusresepti, joka toimii. Porukassa, omilla voimilla, osallistujia kuunnellen. Armillista elintapaohjausta!
Elina Pajula
Kirjoittaja toimii Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry:n toiminnanjohtajana
Kirjoitus on julkaistu aikaisemmin Karjalaisen vieraskolumnina 6.8.2021.
