Olen ensimmäisen vuoden sosionomiopiskelija Karelialta. Päädyin suorittamaan ensimmäistä harjoittelua Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistykseen. Neljän viikon jakso on mennyt nopeasti, ja nyt on kiitoksien aika.
Jo ensimmäisenä päivänä pääsin ohjaajien kanssa Velmujen kokoontumiseen Tuupovaaraan. Myöhemmin harjoittelu eteni muiden hankkeiden tutustumiseen ja eri yhdistysten toimintaan perehtymiseen. Muutama kohtaamispaikka tuli nyt tutuksi, ja monessa niistä olisi mukava käydä joskus omalla ajalla. OLKA-pisteellä keskussairaalan pääaulassa vallitsi mukavan yhteisöllinen tunnelma. Eri ohjaajien ja vastuuhenkilöiden kanssa on syntynyt mielenkiintoisia keskusteluita. Hallituksen sote-alan leikkaukset ovat olleet keskeinen huolenaihe.
Nyt, kun olen päässyt lähempää näkemään, millaisista lähtökohdista kohtaamispaikoille tulee asiakkaita, huomaan, että olen itse elänyt kuplassa. Ei opiskelijankaan tuilla kyllä leveästi elellä, mutta olen toistaiseksi välttänyt ruokajonot. Ehkäpä niihin liittää edelleen vielä kiusallisia yleistyksiä. Koskaan ei tiedä, milloin elämäntilanne muuttuu niin, että päätyy itse avun piiriin. Nyt tiedän paremmin, mihin olla yhteyksissä.
Olen oppinut, miten valtava merkitys yhdistyksillä ja järjestöillä on yhteiskunnassamme. Yhdistykset kykenevät ketterämpiin muutoksiin, toimintaa on helpompi kehittää, ja niiden toimintaan on kenties julkista sektoria matalampi kynnys osallistua – ensin asiakkaana, joskus osallistuen itsekin vapaaehtoistoimintaan. Työn luonne on vahvasti ennaltaehkäisevää. Kaikkea vaikutusta ei voi mitata. Se saattaakin tehdä järjestötyön rahoittamisesta haastavaa.
Väistämättä alkaa itsekin miettiä, että mitä annettavaa itselläni olisi järjestötasolla. Helposti urautuu ajattelemaan, että vain säännöllinen, turvallinen palkkatyö on ainoa tavoittelemisen arvoinen asema. PK-Sotulla olen huomannut, miten valtavan isot verkostot heillä on. Yhteistyöhankkeita on useita, ja niiden kautta voi rakentaa paitsi omaa verkostoaan, myös päästä paremmin perille siitä, miten laaja-alaista työ on, ja mitä vaikutuksia sillä on yksilön tasolla – puhumattakaan kunnallisesta ja valtakunnallisesta tasosta.
Näiden neljän harjoitteluviikon aikana pääsin astumaan pois mukavuusalueeltani. Sain olla vuorovaikutuksessa monenlaisten sote-alan ammattilaisten ja asiantuntijoiden kanssa. Oli liikuttavaa kuulla esimerkkitapauksia asiakkaista, joiden toimintakyky on palautunut esimerkiksi vapaaehtoistyön kautta. Olen itse oppinut, miten lopulta olemme kaikki ihmisinä lopulta hyvin samankaltaisia. Kun uskaltaa luottaa toiseen, siitä voi syntyä hyvinkin tärkeä kohtaaminen.
Suuret kiitokset Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistykselle. Tämä harjoittelujakso avasi minulle uusia näköaloja, joita sietää tarkastella tarkemmin, kun jatkan keväällä opintojani.
Tapio Moilanen, sosionomiopiskelija, Karelia amk