Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry jatkaa palveluntuottajana Koitto -Järjestötyöllistämisen tukipalveluiden osalta. Uusi sopimuskausi astui voimaan 1.3. alkaen. Hankinta on yhteinen Joensuun kaupungin, Liperin kunnan sekä Kontiolahden kunnan työllisyyspalveluiden kanssa. Lisäksi muiden kuntien on mahdollista ostaa Koitto -Järjestötyöllistämisen tukipalvelua.
Koitto -Järjestötyöllistämisen tukipalveluiden tavoitteena on helpottaa alueen järjestöjen kynnystä palkata työtön työnhakija. Koitto-palveluun kuuluvat palkkatukityöllistämiseen liittyvät työnantajapalvelut, kuten palkkatuen hakeminen, työsopimuksen valmistelu, palkkatuen maksatukset, palkanlaskenta sekä tuki työnantajana toimimiseen. Teemme jokaisen yhdistyksen kanssa palvelusopimuksen palvelusta.
Varmistamme palvelun tilaajakunnalta palkattavan henkilön kotikunnan jo ennen palkkatuen hakemista. Jos haluatte hyödyntää Järjestötyöllistämisen tukipalvelua, tarvitsemme teiltä tiedon henkilön kotikunnasta, sekä henkilön kirjallisen suostumuksen henkilötietojen luovuttamiseen kolmannelle osapuolelle (tilaajakunta) kotikunnan varmistamista varten. Tiedon tarvitsemme, vaikka yhdistys hakisi itse palkkatuen. Suostumuslomakkeen saatte meiltä.
Yhdistysneuvojamme tavoitat:
- Kristiina Turunen, 050 545 7589, kristiina.turunen@pksotu.fi
- Ulla Kuikka, 050 533 7922, ulla.kuikka@pksotu.fi
Yhteistyöterveisin, Koitto-tiimi.
