Aprillipäivä ei ole tänä vuonna kaikille hassuttelua ja jekutusta. Silloin astuvat voimaan asumistuen ja työttömyysturvan leikkaukset, jotka tulevat Kelan arvion mukaan koskettamaan jopa puolta miljoonaa ihmistä. Osa heistä joutuu jatkossa turvautumaan perustoimeentulotukeen selvitäkseen tilanteesta.
Orpon hallitus kertoo laittavansa näillä sosiaaliturvanleikkauksilla maan taloutta kuntoon. Hallitus voi päättää mihin yhteisiä verovarojamme käytetään. On arvovalinta leikata kaikkein pienituloisimmilta. Taloutta voitaisiin parantaa muillakin keinoin niin veronkorotuksilla kuin kohdentamalla säästöt muuhun kuin pienituloisimpiin etuudensaajiin.
Kirjailija Kari Hotakainen kuvaa romaanissaan Luonnon laki näitä yhteisiä rahojamme oivallisesti ” Ne ovat verirahaa silloin kun veri virtaa tai verisuoni tukkeutuu. Ne ovat valoisaa rahaa silloin kun tie allasi on maksettu ja vie päiväkotiin, kouluun tai sairaalaan. Ne ovat suojelurahaa silloin kun tiput systeemin rattailta omasta syystäsi tai yhteiskunnan tönäisemänä”.
Meillä järjestöillä on tärkeä tehtävä puhua niiden puolesta, jotka eivät enää itse jaksa. Olla huutavan ääni korvessa heille, jotka eniten tarvitsevat suojelurahaa.
Olen toiminut Pohjois-Karjalan sosiaaliturvayhdistyksessä kolmekymmentävuotta. Niin ne vuodet huomaamatta kuluvat. Olen saanut valtavasti oppia, ymmärrystä, ystävyyttä ja iloa tästä yhdistystoiminnasta. Olen työskennellyt luottamushenkilönä ja puheenjohtajana sitoutuneiden, ihanien työntekijöiden ja hallituksen jäsenten kanssa. Olemme olleet samanhenkisiä, meillä on ollut yhteinen päämäärä ja tavoite. Siksi olen innostuneena käyttänyt omaa vapaa-aikaani tärkeänä pitämääni järjestötyöhön. Nyt on aika katkaista tämä (hyvä) riippuvuussuhde ja antaa tilaa uusille voimille ja tekijöille. Vuosikokous valitsee uuden puheenjohtajan ja hallituksen tällä viikolla.
Vielä ei ole historiikin aika, silti on kiva muistella taivalta henkitoreissaan olevasta järjestöstä nykyiseen toimeliaaseen, vaikuttavaan ja menestyvään yhdistykseen. Kohokohtina nousevat mieleen Joensuun kansalaistalon avaaminen, ensimmäisen järjestöjen työllistämistä tukevan hankkeen saaminen, osallisuusteeman tuominen toimintaamme, innostus omasta toiminnanjohtajasta ja tyytyväisyys lukuisten hankkeiden onnistumisista. Ehkäpä jonakin päivänä kirjoitan muistelmia näistä vuosista.
Menneet vuodet olivat hyviä ja tulevat vuodet ovat parempia. Toivotan menestystä, innostusta, uskoa ja valoa yhdistyksellemme ja sen toimijoille näillä Fernando Pessoan sanoilla.
Ollaksesi suuri ole kokonainen
älä mitään itsessäsi liioittele
äläkä sulje pois.
Ole kaikki kaikessa.
Pane kaikki mitä olet pienimpäänkin mitä teet.
Niin kuukin mahtuu joka lampeen,
koska se loistaa korkealta.
Pirjo Myyry
hallituksen puheenjohtaja (21.3.24 saakka)