Unelmat kantavat, voimaa antavat. Haaveisiinsa uppoutunut, pilvilinnojen rakentaja, taivaanrannan maalari. Mitä useampi nimi, sitä rakkaampi.
Jokaisella ihmisellä on oikeus suunnitella tulevaisuuttaan. Elämäntaito-oppaissa viljellään runsaasti elämänhallinta termiä. Mutta, antautuuko elämä hallittavaksi? Mielestäni elämää voi suunnitella. Olkoon se suunnitelma sitten raamit tai kehykset, jonka sisällä maallinen aikamme joustavasti liikkuu.
Aika muuttuu, yhteiskunnat ajan mukana. Toista oli ennen -huomautuksia kuulee tuon tuosta. Ihminen pysyy muutosten keskellä ihmisenä. Ihminen kaipaa toista ihmistä, luonteen mukaan enemmän tai vähemmän. Todennäköisesti esi-isämme unelmoivat. Kenties sen aikaiset hurjimmat haaveet ovat tämän ajan helppoja nakkeja.
Yhteiskunta olemme me. Ryhmä, jonka sisälle mahtuu useita heterogeenisiä ryhmiä. Valitettavasti osa jää marginaaliin. Vai jääkö? Tuskin kukaan haluaa saada leimaa otsaansa. Ihminen on ensisijaisesti ihminen.
Yksi leimaava tekijä on ansiotyö. Menettääkö ihminen ansionsa menettäessään myös ihmisarvonsa? Millaisessa yhteiskunnassa elämme, jos ihminen joutuu unelmoimaan oikeudesta ihmisarvoon?
Kohtaamisesta kaikki lähtee. Vielä 1980 -luvulla työnhakija tapasi työvoimavirkailijan kasvotusten. Kiireettä. No, aika oli toinen. Silti, millaisessa yhteiskunnassa elämme, jos meidän täytyy haaveilla kasvotusten kohtaamisista?
t, reetta
Reetta Parviainen
kirjoittaja toimii raatilaisena Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksen työllisyyden asiakasraadissa ja ohjaajana Kansalaistalolla. Työllisyyden asiakasraati kirjoitti kirjeitä työministerille syksyllä 2019.
