Suomessa on noin 25 000 työikäistä kehitysvammaista henkilöä, jotka osallistuvat työelämään monin tavoin. Päivätoiminnassa on noin 6000 henkilöä, avotyötoiminnassa noin 2000 henkilöä, työsuhteisessa palkkatyössä noin 500 henkilöä. Vammaispalvelujen kautta järjestettävä avotyö on tavallisilla työpaikoilla tehtävää työtä, jonka alkuperäisenä tavoitteena on ollut edistää kehitysvammaisten ihmisten siirtymistä laitoksista työpaikoille. Tänä päivänä vanhentuneesta toimintamallista on tullut kuitenkin vakiintunut toimintatapa ja samalla palkkatyöllistymisen este. Moni kehitysvammainen tekee vuosikausia avotyötä, johon ei liity työsuhdetta, jolloin työstä ei makseta palkkaa eikä siihen sisälly työsuhteen etuja. Avotyöhön osallistuva saa työosuusrahaa keskimäärin viisi euroa päivässä.
Tämä on Joensuun vammaisneuvoston ja Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksen järjestämässä Osatyökykyisenä työelämässä -tilaisuudessa luennoineen KT Marja Innalan mukaan räikeässä ristiriidassa vammaisten oikeuksiin nähden (mm. perustuslaki, yhdenvertaisuuslaki ja YK:n vammaisten oikeuksien sopimus). Irjalan 2017 julkaistussa väitöskirjassa tarkastellaan kehitysvammaisten ja osatyökykyisten työllistymismahdollisuuksia tuetun oppisopimuskoulutuksen kautta. Tutkimusaineistonsa Irjala keräsi haastattelemalla 15 suomalaista ja 15 saksalaista oppisopimuksen avulla ammattiin valmistunutta tai valmistumassa olevaa henkilöä, jotka edustavat eri vammais- ja pitkäaikaissairauksien ryhmiä.
Tuettu oppisopimuskoulutus on Irjalan mielestä vammaisille ihmisille hyvä väylä sijoittua avoimille työmarkkinoille. Ensin on kuitenkin tarkasteltava käsitteitä. Irjalan mukaan on tärkeää erottaa vammaisuus tai pitkäaikaissairaus osatyökykyisyydestä tai työkyvyttömyydestä. Vammainen ei ole osatyökykyinen, mikäli hän suoriutuu työstään. Esimerkiksi Irjala mainitsee kuuron isänsä, jonka puusepän ammattitaitoa vamma ei millään lailla rajoittanut. Vammaisen ihmisen osaamista ja työkykyä tuleekin tarkastella kokonaisvaltaisesti ja ennakkoluulottomasti.
Oppisopimuskoulutuksen osuus ammatillisesta erityisopetuksesta on Suomessa vain noin 2 %:a. Irjala ehdottaa, että otamme mallia Saksasta, jossa lähes 90 % ammatillisesta koulutuksesta, myös erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden kohdalla, tapahtuu oppisopimuskoulutuksena. Myönteistä kehitystä on edistänyt ns. kiintiölaki, jonka mukaan 20 työntekijää työllistävän työyhteisön on palkattava viisi prosenttia työvoimastaan vammaisen statuksen omaavia henkilöitä tai vaihtoehtoisesti maksettava kuukausittaista sakkomaksua integraatiovirastolle. Saksan suurilla auto- ja lentokonetehtailla työskentelee kokoonpanotehtävissä tuhansia tyytyväisiä osatyökykyisiä työntekijöitä vakituisissa työsuhteissa.
Kiintiölaki, tuettu oppisopimus ja avotyön muuttaminen osa-aikatyöksi eivät ole hyväntekeväisyyttä, vaan yhdenvertaisuutta, joka estää syrjäytymistä ja antaa vammaisille kokemuksen osallisuudesta sekä mielekkäästä, arvokkaasta elämästä, sanoo Irjala. Tuetun oppisopimuksen mallia voitaisiin tutkijan mielestä hyödyntää myös pitkäaikaissairaiden ja osatyökykyisten kohdalla.
Arvioiden mukaan noin 3000 kehitysvammaista voisi työllistyä palkkatyöhön. TE-toimiston työnhakijoista noin 30 000 on osatyökykyisiä. Irjalan tutkimustulokset haastavat päättäjät ja työnantajat avartamaan käsityksiään. Saataisiinko kiintiölain kautta esim. laiva- ja autoteollisuuteen osaavaa, motivoitunutta ja sitoutuvaa työvoimaa? Irjalan tutkimuksen suomalaisista ja saksalaisista osanottajista enemmistö sijoittui koulutuksen jälkeen avoimille työmarkkinoille joko koko- tai osa-aikatyöhön.
Matleena Pekkanen
kirjoittaja toimii työhönvalmentajana Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksessä
Osatyökykyisenä työelämässä 2.10.2019 -tilaisuuden KT Marja Irjalan luento on katsovissa Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksen YouTube -kanavalta
KT Marja Irjalan väitöskirja Osallinen, syrjässä, marginaalissa, onnellinen? Tutkimus oppisopimuskoulutuksen erityisopiskelijoista Suomessa ja Saksassa. Oulun yliopisto 2017.
