Ihmisen asialla vuodesta 1938

Viidenkympin villitys johti vapaaehtoistyöhön!

Viidenkympin villitys nosti minussa esille halun viettää pitempi aika ulkomailla tehden vapaaehtoistyötä jonkin itselle vieraan yhteisön hyväksi. Kysymys lienee jonkinlaisesta ikäkriisistä ja eletyn elämän tarkastelemisesta kriittisesti. Perhe, työ ja harrastukset ovat tärkeitä, mutta voisinko antaa aikaani ja osaamistani myös johonkin muuhun. Aloin tutkia mahdollisuuksia kansainväliseen vapaaehtoistyöhön tavoitteenani ottaa hetken aikaa etäisyyttä normaaliarkeeni ja oppia uutta. Kun työnantajani Karelia-ammattikorkeakoulu mahdollisti minulle vuorotteluvapaan aloin aktiivisesti etsiä konkreettista paikkaa. Kansainvälinen vapaaehtoistyö ry:n avulla paikka löytyi ja suuntasin syksyksi 2018 USA:han pieneen Vermontin osavaltioon Dismas House nimiseen yhteisöön.  Dismas House tarjoaa vankilasta vapautuville miehille ja naisille suojaa – asunnon, ruokaa ja tukea uudessa elämäntilanteessa,jotta siirtymä takaisin yhteiskuntaan mahdollistuisi.

Vermontissa on neljä Dismas House yksikköä, joista ensimmäinen on perustettu vuonna 1986 ja EastAllen Street Dismas House, jossa itse olin vapaaehtoisena vuonna 2008. Dismas Housen toiminta perustuu yhteisöllisyyteen ja yhteisön luomiseen vapautuvan vangin tueksi. Yhteisöllä on sääntönsä; ei alkoholia, ei huumeita, ei väkivaltaa eikä seksuaalista häirintää. Dismas Housessa keskeinen asia on yhteinen päivällinen joka päivä maanantaista perjantaihin klo 18.00 sekä yhteisökokous maanantaina päivällisen jälkeen. Yhteisö tekee keskimäärin kaksi viikonloppureissua vuodessa – kesällä leireilemään järven rannalle ja talvella vuoristoon ulkoilemaan. Nämä ovat vakiintuneet aktiviteetit, joiden lisäksi toki muutakin järjestetään. Talon työtkuten siivoukset on jaettu asukkaiden kesken ja jokaisella on vuoronsa olla apuna päivällisellä.

Dismas House

Dismas Housen tavoitteena on olla asukkailleen perhe, joka heiltä hyvin tyypillisesti puuttuu tai yhteydet ovat katkenneet. Talon asukkaat eli entiset vangit, opiskelijat ja kansainväliset vapaaehtoiset ovat ydinperhe. Yhteisöön sitoudutaan vähintään kolmeksi kuukaudeksi. Jokainen asukas haastatellaan ja soveltuvuus arvioidaan. Ideanaon, että sekä talo että asukas valitsevat toisensa.  Perheet syövät yhdessä ja siksi päivällinen on tärkeä. Päivällisen toteuttaa vapaaehtoisten rinki neljän viikon jaksoissa eli jokaisella on keskimäärin yksi vuoro kuukaudessa. Vapaaehtoiset ovat paikallisia ihmisiä, jotka haluavat tehdä hyvää lähi yhteisössään. Jotkut heistä edustavat jotakin kirkkoa tai uskonnollista taustaorganisaatiota. Päivällisellä vapaaehtoiset kyselevät kuulumisia. Puhutaan säästä, urheilusta, ruoasta, matkoista– milloin mistäkin. Monet paikallisista vapaaehtoisista ovat pariskuntia ja joskus jälkikasvuakin on mukana. Tunsin suurta kunnioitusta näitä vapaaehtoisia ihmisiä kohtaan. Siinä on jotakin suurta, kun kaksi keski-ikäistä miestä, joista toinen on töissä USA:n armeijassa ja toinen istunut ison osan aikuiselämästään vankilassa keskustelevat leppoisasti niitä näitä ruokaa pöytään asetellessaan.

Että mitäkö tein? Kokosin tilastotietoa kaikista Vermontin Dismas house yksiköistä edelliseltä toimintakaudelta,autoin varainkeruussa ja elin yhteisössä mukana tehden pieniä askareita. Lisäksi tein vapaaehtoistyötä muille organisaatioille. Olin apuna paikallisella senioritalolla tapahtumajärjestelyissä, ruokapankissa ja muutamissa paikallisissa talkoissa. Amerikkalaisessa järjestelmässä vapaaehtoistyöllä ja lahjoituksilla on erittäin merkittävä rooli. Jopa matalan kynnyksen kohtaamispaikka on nimetty lahjoittajan nimen mukaan. 

Kulttuuriin sisälle pääseminen avartaa näköalaa. Eri lähteistä syntynyt kuva rikastuu ja siihen tulee uusia kulmia. En ole missaan tavannut niin vahvaa paikallistalouden: piententuottajien ja ekologisen elämäntavan korostamista kuin Vermontissa. Siis pikaruokakulttuurin USA:ssa! Helposti käy niin, että demonisoimme etäälle ja vieraaksi jäävän ilmiön ja ihmiset. Ja kun välimatka lyhenee, myös näköala muuttuu. Tästä ikivanhasta periaatteesta erottaa ihminen tekojensa takaa ymmärrän syksyisen kokemukseni jälkeen paljon aikaisempaa enemmän.

Tuomas Lappalainen,on  Pohjois-KarjalanSosiaaliturvayhdistyksen hallituksen jäsen ja toimii  kehittämispäällikkönäKarelia-ammattikorkeakoulussa