Joensuun Kansalaistalo täyttää tänä vuonna 22 vuotta, Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry 80 vuotta ja Soroppi ry 26 vuotta. Yhteistä kansalaisjuhlaa kakkukahveineen vietettiin Joensuun Kansalaistalolla perjantaina 30.11. klo 12 alkaen.
Päivän ohjelma alkoi 128-vuotisjuhlabingolla, jonka isäntänä toimi Soroppi ry:n toiminnanjohtaja Marko Haakana. Juhlan musiikista vastasi Ilja Teppo, juhlapuheesta yhteisötaiteilija Merja Pennanen ja arkipuheesta Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry:n monikulttuurisuustyön kehittäjä Ville Elonheimo. Tilaisuudessa kuultiin myös kävijän tervehdyksenä Mustafa Kamilin puhe ja palkittiin Vuoden Soroppilainen.
Tuulahduksen Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksen alkutaipaleelta juhlaan toi Helmi Rasonius (Maria Korkatti). Lastenkodin johtajatar Helmi Rasonius toimi Suomen Köyhäinhoitovirkailijain Pohjois-Karjalan haaraosaston / Suomen Huoltotyöntekijäin Liiton Pohjois-Karjalan haaraosaston / Pohjois-Karjalan Huoltoväenyhdistyksen johtokunnassa vuosina 1930 – 1946.
Hyvää iltapäivää, arvoisa juhlayleisö. Lämpimät kiitokseni kutsusta saada tulla puhumaan tähän juhlatilaisuuteenne.
Yhteiskunnallinen huolenpito velvoittaa meitä ennen kaikkea auttamaan puutetta kärsiviä. Sitä olemme omalta pieneltä osaltamme pyrkineet Pohjois-Karjalan Huoltoväenyhdistyksessä tekemään. Kun rekisteröimme yhdistyksemme vuonna 1938, en suinkaan ajatellut että olisin puhumassa tänään täällä yhdistyksen 80-vuotisjuhlassa. Liioin en osannut aavistaa, että juhlistaisimme myös kahta muuta tuiki tärkeää pohjoiskarjalaista tahoa – Soroppi er yy:tä ja Kansalaistaloa.
Näiden yhdistysten työntekijät ovat kiitettävästi tutustuttaneet minua yhdistysten tämän hetkiseen toimintaan. Olen saanut ymmärtää että toiminta on kasvanut varsin laajamittaiseksi, mikä minua suuresti ilahduttaa.
Aikoinaan yhdistyksemme perusti toimintansa vapaaehtoisin käsiparein järjestetyille kokouksille, koulutuksille ja luennoille. Aiheita olivat, muutamia mainitakseni, sterilisoimislain täytäntöönpano, mikä on edullisin huoltomuoto vajaaälyllisille lapsille, aviottomien lasten huolto ja sijoitus, liinavaatteiden hoito ja ravitsemisen perusteet. Tänään Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ja Soroppi er. yy. toimivat kokopäiväisesti muiden muassa työhönvalmennuksen, monikulttuurisuuden ja raittiustyön saralla ja tarjoavat palkallista työtä, harjoittelupaikkoja ja talkootyötä kymmenille.
Sallinette minun tässä kohtaa ottaa esiin hieman ankaramman kannan. Monista ponnisteluista huolimatta kovaosaisuutta on yhäti täällä rakkaassa Karjalassamme kovin paljon. Mitä meidän olisi tästä tuumittava? Voimmeko muuta kuin tyytyä tähän ja antaa sallimuksen hoitaa loput?
Vastaan, että emme voi. Yhteiskunnan jäseninä me emme ajattele vain omakohtaisia asioitamme, vaan kuta syvempi on yhteiskunnallisten olojen tuntemuksemme, laajemmalle on harrastuspiirimme ulotuttava. Eduskuntamme viisaudessaan on saattanut 30-luvun jälkimmäisellä puolikkaalla voimaan koko joukon lakeja, jotka ovat omiaan kohottamaan kansalaistemme hyvinvointia. Näihin lukeutuvat muiden muassa lastensuojelulaki, alkoholistilaki, mielisairaslaki, äitiysavustuslaki, asutuslaki sekä viimeisimpänä vaan ei suinkaan vähäisimpänä kansaneläkelaki.
Tasavaltamme presidentti Kallio totesi uudenvuodenpuheessaan -38, että ”Kaikkien nykyaikaisten huoltolakien johtavana periaatteena on kasvatustyön kautta koettaa auttaa puutetta kärsiviä ja langenneita”. Olen vallan ilahtunut, että tätä oikeamielistä periaatetta noudatetaan vielä, 80 vuoden jälkeenkin, kalliissa Suomenmaassamme. Minulle uutta ja kuitenkin samalla perin kiehtovaa on se, että enää eivät vain huoltotyöntekijät käy keskenään koolle pulmia ratkomaan, vaan työssä ovat mukana myös huollettavat – korjaan, asiakkaat tahi ihmiset – itse. Olenkin tällä vierailullani saanut oppia uuden sanan tätä tarkoitusta varten – se on osallisuus.
Kun katselen ympärilleni, havaitsen että tämä on tärkeä paikka ihmisten kokoontua. Paikalle on annettu vallan osuva nimikin: Kansalaistalo. Täällä me kansalaiset, sanoisinko jälleen ’ihmiset’, voimme istahtaa luottaen siihen, että täällä emme kohtaa ylenkatsetta ja pakkotoimia, kuten asian laita monessa muussa paikkaa on.
Ottaen huomioon edellä esitellyn laajamittaisen ja vaikuttavan toiminnan ja sen tosiasian, että tänään saamme viettää Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksen, Soroppi er. yy:n ja Kansalaistalon yhteisiä 128-vuotisjuhlia, voinemme yhdessä tuumin todeta, että saamme jo unohtaa ne hiljaiset vuodet, jolloin vaivalloiset matkat, köyhä kukkaro ja hajalleen ripotellut jäsenet pidättivät meitä toimimasta täydellä voimalla.
Tehkäämme yhäti työtä uskossa, että vähäiseltä näyttävä työmmekin jotain hedelmää kantaa, ja toivokaamme, että rakkaan Karjalamme pimennon puolella oleville voisimme edes pieneksi tueksi olla. Ammentakaamme sen vuoksi joka päivä uutta voimaa liki.
Menestystä teille kaikille tasapuolisesti!
Helmi Rasoniuksen juhlapuhe (Youtube)
Arvoisa juhlaväki, hyvät Kansalaistalon ylläpitäjät ja kävijät, arjen sankarit!
Tämä Kansalaistalo, kohtaamispaikka, saa minut ajattelemaan tarinoita. Arkisia tarinoita elämänsattumuksista. Tarinassa on yleensä alku, keskikohta ja loppu. Siinä välissä seikkailuja ja erilaisia kiperiä tilanteita. Ja päähenkilö tai päähenkilöt joiden tarinaa kerrotaan. On niitä tarinoita, joissa on onnellinen loppu ja niitä, joissa tarinan sankari ei välttämättä saakaan prinsessaa ja puolta valtakuntaa vaan lopputilin ja ulosottoviranomaisen. Nämä tarinat voivat sattua kenelle tahansa meistä. Kansalaistalo on se paikka jossa nämä tarinat tulevat jaetuksi. Ja paikka, jossa tarinan suuntaa voidaan muuttaa.
Olen kuullut kertomuksia siitä miten täällä Kansalaistalolla voi tavata tuttuja, hoitaa terveyttä, juoda kahvia, vuokrata pyöriä, osallistua kansalaistansseihin ja harjoittaa yhdistystoimintaa. Vain muutamia tarinoita mainitakseni.
Kansalaistalossa tarinat elävät myös taiteen kautta. Viinapiru elokuvat 1 ja 2 kertovat elämästä kadulla ja siitä mitä roolia alkoholi, viinapiru, näyttelee päähenkilöiden elämässä. Ne ovat myös elokuvia selviytymisestä, ystävyydestä ja inhimillisyydestä. Niissä on jotakin erityistä joka kertoo juuri näiden ihmisten elämästä ja samalla jotakin samaistuttavaa, jotakin joka koskettaa. Juuri se on tarinan voima. Pääsen sisään jonkun toiseen maailmaan, ymmärrykseni kasvaa.
Täällä on meneillään myös Teatteri Koti-hanke, jossa suomalainen kansalaiseepos Seitsemän veljestä saa uuden miehityksen maahanmuuttajataustaisista näyttelijöistä. Tarinaa suomalaisuudesta pohditaan nyt eri näkökulmasta. Mitä yritämme Suomeen tulleelle opettaa? Mitä kerromme suomalaisuudesta?
Mitä kerron itsestäni?
Olen 42 vuotias, 3- vuotiaan lapsen äiti, taiteilija, Kekkosen pitäjästä Pielavedeltä kotoisin oleva 158 senttimetriä pitkä entinen hippi. Se miten olen tottunut kertomaan itsestäni, mitä ajattelen kuka minä olen, on olemiseni perusta. Elän tarinaani joka päivä ja uusia sivuja syntyy sitä mukaa kun kokemuksia kertyy. Asiat etenevät. Haasteena ovatkin muutokset. Mitä jos tarinani ei toimi, jos en viihdykään itselleni antamassa roolissa. Entä jos en voi hyvin? Tai jos jokin elämäntilanne sysää minut pois juonen ääreltä sivupoluille eikä tarina etene. Voinko vaihtaa tarinaa?
Täällä sitä uutta tarinaa hahmotellaan yhdessä vaikkapa kahvikupin äärellä. Uuden tarinan alku voi olla työkokeilupaikka, paikka vertaistukiryhmässä tai uusi harrastus. Voimavarojen löytäminen, kiinnostus omasta terveydestä, pääsy digitaalisiin palveluihin ja internetin tietolähteille, ystävien saaminen, järjestötoiminta. Hienoja alkuja on paljon!
Onnittelen omalta osaltani 128 -vuotisjuhlijoita. Arvokas työ ja arvokas tila ansaitsevat huomion. Juhla on se hetki, jossa yhteisön arvot tulevat näkyviksi. Täällä ne arvot ovat tasa-arvo, ihmisten välinen kohtaaminen, matalan kynnyksen tuki ja kansalaistoiminta. Jokaisella on oikeus omaan tarinaansa. Onnea vielä kerran!
