Korkean teknologian maassa on miellyttävää elää, kun järjestelmät toimivat ja itsellä on riittävät työkalut ja osaaminen. Juna- ja teatteriliput sekä ajanvaraukset saa kätevästi ja nopeasti netistä. Palvelut digitalisoituvat: omakannasta voi lukea laboratoriotulokset, ladata koronapassin ja tarkistaa ovatko oma ja lääkärin tulkinta yhdenmukaisia. Sanomalehdet voi lukea digiversiona paikasta riippumatta ja sähköisistä kalentereista voi tarkistaa, mitä omassa kunnassa tapahtuu.
Valtiovalta panostaa yhteiskunnan digitalisoitumiseen. Kansallisen tekoälyohjelman AuroraAI:n tavoitteena on, että palvelut muodostavat tarkoituksenmukaisia kokonaisuuksia elämän eri tilanteisiin. Perusturvaa digitalisoidaan kohti asiakaslähtöisempää sosiaaliturvaa. Soteuudistus edellyttää toimivia tietojärjestelmiä.
Arviolta puoli miljoonaa suomalaista on kuitenkin tilanteessa, jossa tiedot, taidot, resurssit ja motivaatio eivät riitä digitaalisten palveluiden hyödyntämiseen. Puolella suomalaisista on haasteita sähköisten palveluiden käytössä.
Käynnistimme nettikahvilan Joensuun Kansalaistalolla vuonna 1997. Se oli uutta ja hienoa. Pystyimme tarjoamaan kävijöille maksuttoman pääsyn nettiin ja autoimme laitteiden käytössä, ohjasimme ja koulutimme. Jo silloin pelättiin, että digitalisaatio jakaa ihmisiä pärjääjin ja ulkopuolisiin.
Kansalaistalon nettikahvilan käynnistämisestä on kohta 25 vuotta ja yhä edelleen ihmiset tulevat sinne ja muihin saatavilla oleviin matalan kynnyksen pisteisiin samojen tarpeiden takia. Laitteet ovat monimutkaisia, itsellä ei ole varaa ostaa koneita, lähistöllä ei ole ihmisiä, joilta pyytää apua. Maaseudulla tuen antajat ovat kaukana, yhteydet haastavia ja järjestöjen ylläpitämät matalan kynnyksen digituen pisteet eivät pysty vastaamaan tuen tarpeisiin. Kirjaston työntekijöiltä kysytään paljon apua ja tukea erilaisiin digipulmiin.
Digitaalisten taitojen ohuus ei koske pelkästään ikäihmisiä, mutta ikääntyvässä Suomessa digitalisaatio luo uusavuttomuutta ja vahvaa osattomuuden kokemusta: en tiedä miten toimia, en osaa hakea apua, en voi koko ajan kysyä lapsilta tai lapsenlapsilta apua varsinkaan, jos heitä ei ole. Turhaudun, hermostun, luovutan. Roikun loputtomissa puhelinpalveluissa ja odotan saavani apua ja neuvoja. Suututtaa, kun oma kirjasto on lakannut tilaamasta sanomalehteä ja lehdet eivät enää julkaise samassa mitassa tapahtumatietoja, koska nehän voi lukea netistä!
Digitaalisten palveluiden ei pidä syrjäyttää vaan täydentää perinteisiä kanavia. Toimivampaa tekoälyavustettua neuvontaa odottaessa, on tärkeää muistaa, että moniarvoisessa yhteiskunnassa pidetään kaikki kärryillä. Onneksi meillä on järjestöjä ja kirjastoja. Ja niitä painettuja sanomalehtiä, joita lukemalla voimme yhä seurata maailman tapahtumia.
Elina Pajula,
toiminnanjohtaja
Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry
Kirjoitus on julkaistu aikaisemmin sanomalehti Karjalaisen kolumnina 19.11.2021.
