Viime kesänä päädyin ensimmäistä kertaa Pohjois-Karjalaan, Joensuuhun. Edessä oli jännittävä päivä pääsykokeineen ja syksyn tullessa avautuivat koulun portit. Oli aika aloittaa ohjausalan maisterivaiheen opinnot Itä-Suomen yliopistossa. Syksyn pimetessä alkoi myös ensimmäinen harjoittelujakso lähestyä ja pohdin kuumeisesti, mistä löytäisin itselleni harjoittelupaikan. Sattumalta päädyin Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksen nettisivuille ja luin ensimmäistä kertaa Tarmo-hankkeesta.
Tarmo-hanke kuulosti hyvin mielenkiintoiselta ja samalla myös melko vieraalta aihealueelta itselleni. Ensimmäisen harjoittelujakson tavoitteena on pääasiassa orientoitua ohjausalalle ja sen kesto onkin vain 45 tuntia. Tavoitteenani oli kerryttää monipuolisesti uutta ja aiemmasta poikkeavaa kokemusta ohjaustyön kentältä. Olen aiemmin tottunut työskentelemään pääasiassa lasten ja nuorten sekä kehitysvammaisten parissa, joten halusin päästä näkemään ja harjoittelemaan aikuisten kanssa tehtävää ohjaustyötä. Aiemmasta kokemuksesta huolimatta tai ehkä jopa sen ansiosta lähdin tähän harjoitteluun avoimin mielin. Tällä hetkellä minua kiinnostaa erityisesti kahdenkeskinen sekä pienryhmissä tapahtuva ohjaustyö. Myös tämä oli yksi syy hakeutua harjoitteluun koulujen ja oppilaitosten ulkopuolelle.
Onnekseni pääsin toteuttamaan tämän harjoittelun juuri täällä Tarmo-hankkeessa, sillä näiden viimeisten kahden viikon aikana olen saanut tutustua hyvin monipuolisesti ohjausalan toimintakenttään. Olen saanut olla mukana seuraamassa niin työnetsijän arkea kuin työhönvalmentajan työtä, osallistua erilaisiin tapahtumiin ja tutustua järjestötyöhön sekä yhteistyökumppaneihin. Kokonaisuudessaan harjoittelu on ollut erittäin antoisa ja innostava.
Tuntui kivalta päästä monenlaisiin tilanteisiin mukaan harjoittelun aikana. Teoreettisella opiskelulla on paikkansa, mutta käytännön tilanteista oppii usein toisenlaisia asioita kuin kirjoja lukemalla. Harjoittelussa pääsin tapaamaan erilaisissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä, erilaisia lähtökohtia sekä erilaisia ohjaustilanteita. Koin erityisen inspiroivaksi sen, miten suurella sydämellä ohjaajat tekivät työtään. Jokainen asiakas haluttiin kohdata omana yksilönään ja ohjaustilanteissa korostui läsnäolo. Asioita ei tehty asiakkaiden puolesta, vaan kannustettiin ja nähtiin myös pienet onnistumiset ja edistysaskeleet. Kysymisen tärkeys korostui. On tärkeää saada kokemus siitä, että joku antaa aikaansa ja kuuntelee.
Oli opettavaista huomata, miten erilaisista tilanteista voi päätyä työttömäksi. Työttömyys voi aiheena nostattaa monenlaisia tuntemuksia ja tuntua mahdollisesti vieraaltakin, mutta yhtä lailla se voi koskettaa ketä tahansa meistä missä tahansa elämänvaiheessa. Pohdin harjoittelun aikana erityisesti sitä, kuinka tärkeää on tunnistaa ja tunnustaa juurikin se, että työttömyyteen voi olla hyvin monenlaisia eri syitä.
Heti harjoittelun ensimmäisestä päivästä lähtien sain huomata sen, kuinka suuri merkitys sillä on, miten asioista puhumme ja minkälaisia merkityksiä asioille annamme. Näemmekö esimerkiksi työttömyyden epäonnistumisena vai sittenkin uutena mahdollisuutena johonkin? Puhutaanko asiakkaiden kanssa ongelmista, haasteista vai ehkäpä mahdollisuuksista? Tällaisessa työssä pienilläkin sanoilla ja teoilla on mahdollista auttaa ihmisiä kohti parempaa elämää.
Pohdin harjoittelun aikana usein sitä, kuinka tärkeitä tällaiset palvelut ovat. Aina emme välttämättä löydä yksin ratkaisua asioihin ja jo yksikin oikea ihminen voi auttaa meitä näkemään uusia mahdollisuuksia ja valaa toivoa paremmasta. Koinkin Tarmo-hankkeessa erityisenä asiana sen, että jokainen ihminen kohdataan yksilöllisesti toimijuutta vahvistaen. Tärkeintä onkin mielestäni ohjauksenkin näkökulmasta juuri vuorovaikutus ja läsnäoleva kohtaaminen.
Kiitos, että sain mahdollisuuden toteuttaa harjoitteluni teillä!
Suvi-Tuulia Rentola
kirjoittaja on ohjausalan opiskelija Itä-Suomen yliopistossa
