Työllisyysasteen nostamisesta puhuttaessa unohdetaan usein yksi suuri työikäisten ryhmä − omaishoitajat. Vuonna 2017 virallisia sopimusomaishoitajia oli 43 132, joista 42 % oli alle 65-vuotiaita.
Moni työikäinen auttaa läheisiään ilman virallista omaishoitajan statusta: kyselytutkimuksen perusteella arvioidaan, että työikäisissä on 750 000 omaistaan auttavaa, eli joka kolmas työikäinen on joko sopimusomaishoitaja tai ilman omaishoitosopimusta oleva läheishoivaaja.
Työelämän ja omaishoidon yhteensovittamista on tutkittu varsin paljon. Yksi tuoreimmista tutkimuksista on Laura Kalliomaa-Puhan tänä vuonna ilmestynyt selvitys. Hän suosittaa mm. työpaikkojen asenteiden muokkaamista omaishoitoa tukevaksi, omaishoitoa tukevan teknologian saatavuuden parantamista, koulutusta ja tiedottamista jo olemassa olevista palveluista sekä sovitellun työttömyysturvan laajentamista omaishoitajille.
Omassa opinnäytetyössämme selvitimme työikäisten omaishoitajien työssäkäyntiä Joensuun seudulla. Haastattelimme kuutta työikäistä omaishoitajaa, joista neljä oli työssä. Kahdella omaishoitajalla hoidettavan tilanne oli niin vaativa, että heille ansiotyö ei onnistunut ollenkaan.
Joustava ansiotyö on voimavara
Sopivasti kuormittava ansiotyö on omaishoitajille voimavara ja parantaa omaishoitajien jaksamista. Omaishoitajan ansiotyölle on kuitenkin monia vaatimuksia: työn on oltava päivätyötä, työssä on oltava joustoa ja työyhteisön on oltava ymmärtäväinen omaishoitajan tilannetta kohtaan.
Suurimmaksi ongelmaksi työikäiset omaishoitajat kuitenkin kokivat sijaishoitojärjestelmän puuttumisen. Omaishoitajan työssä ollessa omaisen hoito voi koostua monesta eri palasta: on henkilökohtaista avustajaa, oppilaitosta, iltapäiväkerhoa, vuorohoitoa, itsenäistä selviytymistä…Kun sitten joku näistä paloista pettää, koko järjestelmä romahtaa kuin korttitalo. Ääritapauksissa omaishoitaja käyttää näihin sijaistamisiin omia omaishoidon vapaitaan.
Avainasemassa tiedotus
Omaishoitajien työllistymisen parantamiseksi hoidettavan sijaishoitoa ja muita hoidon järjestelyitä tulisi aktiivisesti kehittää. Tiedottamista omaishoitajien jo olemassa olevista tukipalveluista on lisättävä niin työpaikoilla kuin kunnissa. Työllisyysasteen nostamisen lisäksi omaishoitajien työllistyminen parantaisi heidän omaa ansiotasoaan ja myöhempää eläketurvaansa.
Omaishoitajien järjestöissä näihin työllistymisen haasteisiin on jo herätty. Esimerkiksi Joensuun seudun omaishoitajat ry:n TIETTY-hankkeessa viriteltiin sijaisjärjestelmän luomista. Tehtävä on kuitenkin laaja, joten yhdessä hankekaudessa se oli mahdoton toteuttaa.
Valtakunnan tasolla omaishoidon ja ansiotyön yhteensovittamista parantavista toimista voisi todeta, että paljon on ollut puhetta, mutta villat ovat jääneet vähäisiksi. Hallitukset vaihtuvat ja selvitykset jäävät pölyttymään. Järjestöillä onkin merkittävä rooli sekä tiedottamisessa että käytännön toimien kehittämisessä.
Jaana Tiainen
kirjoittaja toimii työhönvalmentajana Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksessä
