Elinkeinoelämän keskusliitto arvioi pari vuotta sitten suomalaisen vero- ja etuusjärjestelmän vaikutuksia työttömien henkilöiden työn vastaanottamiseen tekemällä laskentasimulaatioita. Liitto arvioi, minkä verran työttömälle henkilölle eri tilanteissa jäisi palkasta käteen, jos hän työllistyisi. Kriteerinä kannustavuudelle liitto piti sitä, että työttömälle töihin lähtiessä käteen jäävän tulon pitää olla vähintäänkin 20% isompi kuin mitä se on työttömänä. Tätä on pidetty jonkinlaisena kannustavuuden rajana. Sitä pienempi nettotulon lisäys ei olisi kannustava ja siten on päätelty, että jos työttömän henkilön tulot töihin lähtiessä lisääntyisivät alle 20%, hän ei olisi halukas lähtemään töihin.
Vuoden 2021 työttömyysluvuilla 20%:n nettotulojen korotus tarkoitti, että yli 130 000 suomalaista olisi ollut kannustinloukussa eli heidän ei olisi ollut taloudellisesti kannattavaa lähteä työelämään.
Jos palkkatasoja ei voida kategorisesti nostaa, onko sosiaaliturvan leikkaaminen ainoa keino ”kannustaa” työttömät henkilöt työelämään?
OECD selvitti suomalaisen työttömyyden rakennetta ja syitä vuonna 2023 julkaisemassaan raportissa, joka perustui vuoden 2017 tutkimusaineistoon. Selvityksen aineistosta kävi ilmi, että työttömistä henkilöistä neljä prosenttia (4%) oli työttöminä siksi, että heillä oli muita ei-työhön liittyviä tuloja. Neljä prosenttia tarkoitti alle 10 000 henkilöä koko Suomessa (ja Pohjois-Karjalassa karkeasti arvioiden alle 400 henkilön tilannetta). Merkittävällä osalla näistä 10 000 henkilöstä tulot muodostuivat erilaisista sosiaalietuuksista (työttömyystuet, sairaspäiväraha, vanhempainraha tms.). Toki luvussa olivat mukana myös ne noin 1700 henkilöä, jotka elivät osinko-, korko- tai vuokratuottojen varassa sekä ne 16-29-vuotiaat henkilöt, jotka elivät samassa taloudessa asuvan läheisen tulojen varassa.
Työttömyys näyttääkin liittyvän sosiaalietuuksien tasoon merkittävästi vähemmässä määrin kuin julkisessa keskustelussa on annettu ymmärtää. Sosiaalietuuksien varassa kitkuttelevien pitkäaikaistyöttömien kohdalla usein kyseessä ovat henkilöt, joilta on jo leikattu (kannustavuuden nimissä) sosiaalietuuksia ja jotka ovat sopeuttaneet menojaan leikkausten myötä. Näiden henkilöiden elintaso ei ole enää millään lailla korkea ja ennustukseni on, että heidän sosiaaliturvansa leikkaaminen nykyisestään ei lisäisi heidän työllistymistään vaan kurjistumistaan.
Merkittävimmät syyt pitkäaikaistyöttömien työttömyydelle löytyvätkin aivan muualla: Sairaudet ja terveysongelmat ovat syynä yli 50%:lla ja muita merkittäviä syitä työttömyydelle ovat muun muassa puutteellinen ja työmarkkinoille sopimaton koulutus, toistuvat epäonniset ja lannistavat työnhaut, puuttuva työkokemus ja läheisen hoitaminen.
On merkille pantavaa, että pitkäaikaistyöttömien keskuudessa lähes 90%:lla on lukuisia noista työttömyyden riskiä lisäävistä syistä.
Katsotaanpa asiaa työelämän suunnalta.
Työelämästä työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden henkilöiden määrä on vähentynyt vuodesta 2010 alkaen. Vähentyminen on luonut tietynlaisen perspektiiviharhan, sillä vähentymistä selittää eniten suurten ikäluokkien siirtyminen vanhuuseläkkeelle. Sen sijaan nuorempien ikäluokkien osalta työkyvyttömyyseläkkeelle tai kuntoutustuelle jääminen on edelleenkin jatkanut samalla tasolla – ja etenkin mielenterveyteen liittyvät syyt ovat voimakkaasti lisääntyneet.
Olisiko nimittäin sittenkin niin, että se perään kuulutettu kannustavuus ei ole sosiaaliturvan ongelma, vaan nykyisen työelämämme ongelma? Entä jos työelämästä itsestään puuttuu niitä tekijöitä, jotka kannustavat meitä hakeutumaan ja pysymään töissä? Entä jos raha ja palkka eivät selitäkään kaikkea? Työelämään pääseminenhän vaatii yhä enemmän ja useammalta ihmistä kovilta tuntuvia ponnistuksia (kouluttautumista, työnhakemisprosesseja, ei-vastausten toistuvaa sietämistä, oikean luukun löytämistä yms) ja työelämässä pysyminenkin vaatii joskus jatkuvaa kahvakiekkoilua ja joustavuutta (osaamisen päivittämistä, nopeisiinkin muutoksiin sopeutumista, työtoverien ja esimiesten vaihtumisesta johtuvaa epätietoisuutta, markkinoiden epäjatkuvuuden sietämistä yms.)
Muistettakoon myös, että kun suomalaisilta on eri tutkimusten yhteydessä kysytty, mitkä asiat heille ovat työelämässä tärkeimpiä, ei raha ja palkka ole ikinä ollut se tärkein – yleensä palkka on vasta kuudenneksi tai seitsemänneksi tärkein asia. Tärkeämpää työssä meille ovat mm. aikaan saaminen ja sosiaaliset suhteet. Näidenkin tulosten valossa uumoilen, että kannustin- ja tuloloukut ja pelkkä ”rahalla laskelmointi” eivät ole meidän suomalaisten ainoa tai tärkeinkään kannustin, kun puntaroimme osallistumistamme työelämään.
Yhteenvetona: Työttömien henkilöiden työllistäminen ei onnistu kurjistamalla jo entisestään heikossa asemassa olevien tilannetta vaan 1) Panostamalla työttömiksi jäävien ja työttömien työkykyyn ja työn syrjässä pitämiseen terveyden huollon ja työllistämisenkin toimenpitein, 2) Parantamalla ja päivittämällä työttömien osaamista vastaamaan paremmin nykyajan työelämän vaatimuksia, 3) Kohentamalla työelämää.
Tässä kirjoituksessa en ole ottanut kantaa sosiaaliturvan ja –etuisuuksien tasoon, joka vaatii oman tarkastelunsa.
Arto Mononen
kirjoittaja toimii hallituksen puheenjohtajana Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksessä
