– Arviointia työllisyystoimien ja sosiaalityön rajalla
– Autonomy of migration, changing border regime and transformations of social policy
– Eläketutkimuksen työryhmä
– Hoivan sosiaalipolitiikka
– Hyvinvoinnin ja eriarvoisuuden mekanismit
– Maaseudun näkökulmasta
– Oikeus vai velvollisuus työhön?
– Osallistava sosiaaliturva
– Osallisuus kaupungissa
– Paikallinen hyvinvointipolitiikka – rajoja ja rakenteita
– Professiorajat moniammatillisessa yhteistyössä
– Social exclusion and inclusion of youth in global and local context
– Sosiaali- ja terveyspolitiikan vaikuttavuus ja kustannusvaikuttavuus
– Sosiaalioikeuden rajankäyntejä
– Sosiaalipoliittinen mielikuvitus
– Sosiaalipolitiikan ja teknologiatutkimuksen rajapinnalla
– Sukupuolittuneet perheasemat ja sosiaalipoliitiikan rajat
– Talouskriisin sosiaaliset seuraukset
– Tutkija vapaalla. Muuttoliikkeiden tutkimuksen uudet virtaukset/
– Researchers on the loose – what is new in migration research?
– Pikkuplenaari
Arviointia työllisyystoimien ja sosiaalityön rajalla
Koordinaattorit:
Aija Kettunen, Diakonia-ammattikorkeakoulu, Sosiaali- ja terveystalouden tutkimus- ja kehittämispalvelu
(aija.kettunen (at) diak.fi)
Arja Kurvinen, Itä-Suomen yliopisto, Karjalan tutkimuslaitos (arja.kurvinen (at) uef.fi)
Perinteisesti työllisyystoimia on totuttu arvioimaan työllisyysvaikutusten kautta siitäkin huolimatta, että työllistymistä tukevat toimet muodostavat laajan kirjon erilaisia palveluja. Erityisen paljon tukea työllistyäkseen tarvitsevien palvelut sijoittuvat työvoima- ja sosiaalipolitiikan välimaastoon ja palvelujen tavoitteena on useinkin vahvistaa työllistymisen edellytyksiä. Tällöin yksinomaan työllisyysvaikutusten kautta arvioituna toimet näyttävät tehottomilta. Työllisyystoimilla on tärkeä merkitys paitsi työllistymisen tukemisessa myös työnhakijoiden osaamisen ja ammattitaidon lisäämisessä ja ylläpitämisessä, työkyvyn säilyttämisessä ja vahvistamisessa sekä henkilökohtaisten voimavarojen lisäämisessä. Käytännön palvelujen tasolla työvoima- ja sosiaalipolitiikan rajat ovat liukuvia. Lisäksi käydään rajanvetoa valtion ja kuntien välillä siitä, kenelle vastuu vaikeimmin työllistyvien palveluista kuuluu. Vaikeimmin työllistyvät henkilöt tarvitsevat usein myös tukea sosiaali- ja terveystoimelta, minkä järjestäminen kuuluu kunnille.
Työllisyyspalvelut näyttäytyvät kustannuksina yhteiskunnalle, ja taloudellisia hyötyjä arvioidaan syntyvän työllistymisen seurauksena. Kun työvoima- ja sosiaalipolitiikan rajapinnalle sijoittuvien työllisyystoimien vaikutuksia tarkastellaan laajemmin, taloudelliseen tarkasteluun nousevat työllistymiseen liittyvien tuottojen lisäksi myös sosiaalipoliittisiin onnistumisiin liittyvät säästöt.
Työllisyystoimien kehittämisessä, kohdentamisessa ja ajoituksessa on peräänkuulutettu näyttöön perustuvaa ohjausta. Niukkenevista resursseista johtuen palvelujen vaikutuksista ollaan yhä kiinnostuneempia. Näyttö vaikutuksista kiinnostaa päätöksentekijöitä, TE-hallintoa, kuntia ja muita rahoittajia. Voidaankin kysyä, onko pelkkä työllisyysvaikutusten arviointi riittävää osoittamaan onnistumista? Pitäisikö työvoimapoliittisten toimien arvioinnissa ottaa huomioon työllisyyspalvelujen merkitys laajemmin työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaannon, työurien pidentämisen tai työvoiman hyvinvoinnin ja osallisuuden kannalta? Kutsumme työryhmään esityksiä, joissa työllisyystoimien ja työllisyystoimia lähellä olevan sosiaalityön tulosten arviointia lähestytään erilaisista näkökulmista. Toivomme sekä tutkijoiden että käytännön toimijoiden esityksiä, joissa pohditaan muun muassa, mitä on työllistymistä tukevien palvelujen vaikuttavuus, millaisia kokeiluja työllisyyspalvelujen ja sosiaalityön arvioinnin alueilla on tehty ja millaisia kokemuksia niistä on saatu.
Autonomy of migration, changing border regime and transformations of social policy
Coordinators:
Jussi Vähämäki, University of Eastern Finland (jussi.vahamaki(at)uef.fi)
Eeva Jokinen, University of Eastern Finland (eeva.jokinen(at)uef.fi)
”To speak of the autonomy of migration, is to understand migration as a social movement in the literal sense of the words, not as a mere response to economic and social malaise. The autonomy of migration approach does not, of course, consider migration in isolation from social, cultural and economic structures. The opposite is true: migration is understood as a creative force within these structures’ (Papadopoulos, D., Stephenson, N., and Tsianos, V. (2008), Escape Routes. Control and Subversion in the 21st Century, London, p. 202).
This means that border regime does not change on its own accord, but rather its dynamics should be extracted from the forms of migration movements. We are not saying that states and the policies they adopt are not helpless in the face of population movements. Rather, we would like to ask: What defines the activities of states in relation to different kinds of migrations and the efforts to control them?
The concept of the autonomy of migration draws attention to the irreducibility of contemporary migratory movements to the ‘laws’ of supply and demand that are supposed to govern the international division of labour and state policies that attempt to regulate such movements. It also draws attention to the excess of practices and subjective demands that express themselves over and above the ‘objective causes’ that determine them, so that often enough ”the decision of the immigrant to escape from the clutches of social relations and of entrenched power hierarchies in his/her home village, town or country … is his/her resistance” Samaddar, R. The Marginal Nation. Transborder Migration from Bangladesh to West Bengal, New Delhi – London, Sage Publications, 199, p. 150)
We do not want to conceptualize every form of migration that is not regulated by the state (like undocumented migration) as a form of counter-power to national state practices of territorialization. We want to explore migrations as social movements that constitute the very fabric of today’s social dynamics in the intermediate zones, where migration slips out of the hands of regulative, codifying, and stratifying policies and forces them to change their forms. It is not only the exploitation of migrant labour, but also its recuperation that is at stake here.
Theoretical, practical, empirical and methodological papers which ponder on the questions of migration and social policy are all welcome. The possible themes of discussion are: dynamics of regime controls, concrete forms of social policy and services, emerging subjectivities, collective actions and everyday practices.
Eläketutkimuksen työryhmä
Koordinaattorit:
Noora Järnefelt, Eläketurvakeskus (noora.jarnefelt(at)etk.fi)
Pirjo Saari, Keva (pirjo.saari(at)keva.fi )
Eläketurvassa rajat ovat monella tavalla läsnä. Keskeinen rajanylitys tapahtuu, kun siirrytään (työelämästä) eläkkeelle. Jotkut saattavat olla samanaikaisesti eripuolilla tätä rajaa, yhtä aikaa sekä työssä että eläkkeellä. Mitä tuossa rajapinnassa tapahtuu ja mikä vaikuttaa siihen, ollaanko työssä, eläkkeellä vai molempia? Vanhuuseläkkeen ikärajaa nostamalla pyritään myöhentämään eläkkeelle siirtymistä sekä Suomessa että kansainvälisesti, mutta missä määrin ikärajalla on vaikutusta ihmisten käyttäytymiseen? Entä missä kulkee työkyvyttömyyden ja työkyvyn välinen raja? Ja millaiset rajat määrittävät eri toimijoiden osallisuutta työkyvyttömyyseläkkeelle johtavan tai sitä ehkäisevän prosessin eri vaiheissa? Eläketurvan keskeisimmät tavoitteet liittyvät toimeentulon turvaamiseen, kuten vanhusköyhyyden torjumiseen. Miten erilaiset rajoitteet, taloudelliset, institutionaaliset tai demografiset, vaikuttavat näiden tavoitteiden toteutumiseen?
Eläketutkimuksen työryhmään toivotaan esityksiä esimerkiksi näistä aiheista, mutta myös muut eläkkeisiin liittyvät alustukset sopivat työryhmässä käsiteltäviksi. Sekä empiiriset että teoreettiset esitelmät ovat tervetulleita. Ryhmässä voi esitellä valmiiden tutkimusten ohella myös tutkimusten tai projektien suunnitelmia.
Hoivan sosiaalipolitiikka
Koordinaattorit:
Yrjö Mattila, Kelan tutkimusosasto (yrjo.mattila(at)kela.fi)
Liina Sointu , Tampereen yliopisto (liina.sointu(at)uta.fi)
Hoiva on perustavalla tavalla välttämätön ja monimerkityksinen osa ihmiselämää, sillä jokainen meistä tarvitsee hoivaa jossain kohden elämänkaartaan. Hoivan tarvitseminen ja antaminen tekee yksilöistä haavoittuvaisia, mutta haavoittuvaisuuden riskejä lievittämään on kehitetty erilaisia sosiaalipoliittisia järjestelmiä: rahallisia etuuksia ja palveluja. Niiden myötä yksityisesti ja perhepiirissä kannetuista riskeistä aiempaa suurempi osa on tullut julkisen vastuun piiriin. Hoivaa annetaan ja saadaan nyt monenlaisissa ympäristöissä, konteksteissa ja suhteissa.
Viime vuosina vanhushoivan kenttää on myllerretty perusteellisesti. Vanhushoivassa on toteutettu mittavaa palvelurakenneuudistusta, jossa vanhainkotihoivasta on siirrytty painottamaan kotona asumista ja tehostettua palveluasumista. Samalla myös omaishoidon tuen kehittäminen on tullut yhdeksi keskeisimmistä vanhushoivapolitiikan painopisteistä. Hoivan toimijoille – niin hoivan tarvitsijoille, hoivan ammattilaisille kuin omaisillekin – tämä on merkinnyt organisaatiomuutosten, muuttuvien olosuhteiden ja muuttuvien vastuiden keskellä elämistä.
Työryhmässä tarkastellaan eri näkökulmista, mitä vanhushoivan kentillä tapahtuu ja pohditaan, mitä vanhushoivan yhteiskunnallisen järjestämisen tapojen muutokset merkitsevät eri toimijoille: hoivaa tarvitseville ja saaville, omaistaan hoivaaville ja hoiva-alan ammattilaisille. Mitä on hyvä hoiva ja mitä se erilaisissa konteksteissa – kuten palvelutaloissa, kotona, kotipalvelutyössä, tehostetussa palveluasumisessa – edellyttää? Entä miltä näyttää hoivan tulevaisuus? Työryhmään ovat tervetulleita niin empiiriset, teoreettiset kuin metodologiset esitykset.
Hyvinvoinnin ja eriarvoisuuden mekanismit
Koordinaattorit:
Juho Saari, Itä-Suomen yliopisto (juho.saari(at)uef.fi)
Maria Ohisalo, Itä-Suomen yliopisto (maria.ohisalo(at)uef.fi)
Työryhmässä tarkastellaan erilaisia hyvinvoinnin ja hyvinvointivaltion muutokseen liittyviä sosiaalisia mekanismeja. Hyvinvointiin liittyviä työryhmään soveltuvia teemoja ovat sekä resurssipohjaiseen että koettuun hyvinvointiin ja niiden muutokseen liittyvät määrälliset ja laadulliset tutkimukset. Vastaavasti hyvinvointivaltioon ja kansalaisyhteiskuntaan liittyviä soveliaita teemoja ovat kollektiiviset ja institutionaaliset muutokset, politiikkaprosessit ja tapahtumaketjut, sekä diskurssiavaruudet ja mielipiteet. Keskeinen yhdistävä teema on eriarvoisuus. Tarkastelut voivat kohdistua johonkin osajärjestelmään (esimerkiksi eläkkeet, työttömyysturva tai terveydenhuolto, ruokapankit) tai -ilmiöön (esimerkiksi yksinhuoltajuus, työttömyys, köyhyys tai asunnottomuus). Uusia mielenkiintoisia avauksia voi liittyä esimerkiksi Suomen suhteellisen aseman muutokseen, instituutioiden hallittuun tai hallitsemattomaan sopeuttamiseen, resurssipohjaisen ja koetun hyvinvoinnin vuorovaikutukseen, toimintakykyjen tutkimukseen, (sosiaalisten) innovaatioiden ja hyvinvointipolitiikan rajapintoihin tai köyhyyspolitiikan eri teemoihin. Työryhmään soveltuvat myös vertailevat tutkimukset ja Euroopan unionin tai globaalin hallinnan muutokseen liittyvät esitykset siltä osin kuin ne liittyvät edellä mainittuihin teemoihin.
Maaseudun näkökulmasta
Päivi Kivelä, Sininauhaliitto (paivi.kivela(at)sininauha.fi )
Silva Tedre, Itä-Suomen yliopisto (silva.tedre(at)uef.fi)
Suomi on yksi Euroopan maaseutumaisimmista maista. Kuten muuallakin, väestön keskittyminen Etelä-Suomeen ja kaupunkikeskuksiin etenee. Suuressa tilastollisessa kuvassa ja hallitsevassa retoriikassa maaseudun väestö vähenee, heikkenee ja vanhenee, työllistymisvaihtoehtoja ei ole ja palvelu toisensa jälkeen lakkautetaan. Alueellisen tasa-arvon argumentein toteutettu aluepolitiikka on väistynyt ja universalismin idea kalvennut. Edellä mainitut muutokset vaikuttavat niin kaupungeissa kuin maaseuduillakin, mutta niiden seuraukset ovat erilaisia. Muutokset piirtyvät niin identiteetteihin kuin arjen ehtoihinkin. Eriarvoistumisen ja sosiaalisten jakojen tutkimus edellyttää aluetietoisia tarkastelukulmia ja analyysin ulottuvuuksia.
Maaseuduilla synnytään, kasvetaan ja tehdään edelleen töitä, sinne muutetaan ja siellä asutaan pysyvästi tai osa-aikaisesti. Maaseutu ei ole yksi vaan sosiaalisesti, kulttuurisesti, taloudellisesti ja fyysisesti monta erilaista, erilaistuvaa ja keskenäänkin eriarvoistuvaa aluetta. Tämä moninaisuus otetaan harvoin esille sosiaalipolitiikan tutkimuksessa.
Maaseudulla elämisen ehtoja muokataan yhteiskuntapoliittisella päätöksenteolla usein – tietoisesti tai tietämättömyyttään – maaseutunäkökulmaa huomioimatta. Parhaillaan hyvinvointipalvelujen sosiaalisia ja fyysisiä rajoja ollaan piirtämässä uusiksi. Miltä uudistukset näyttävät maaseudun lasten, nuorten ja eri-ikäisten aikuisten näkökulmasta?
Työryhmään toivotaan esityksiä, joissa tavalla tai toisella lähestytään yhteiskuntaa ja yhteiskuntapolitiikkaa juuri maaseudun tai maaseudun ja kaupungin välisen vuorovaikutuksen näkökulmista. Sisällöltään esitykset voivat olla maaseututeemaisia eri vaiheissa olevia empiirisiä tutkimuksia, käsitetarkasteluja, kehittämishankkeita tai pohdintoja. Esitykset voivat liittyä esimerkiksi maaseutuelinkeinoihin, maaseutuasumisen merkityksiin ja ehtoihin, maaseudun asukkaiden arkielämän ja palvelujen saavutettavuuteen, maaseudun kehittämiseen tai vaikkapa maaseutuun käsitteenä.
Oikeus vai velvollisuus työhön?
Koordinaattorit:
Minna Ylikännö, Kelan tutkimusosasto (minna.ylikanno(at)kela.fi)
Sari Kehusmaa, Kelan tutkimusosasto (sari.kehusmaa(at)kela.fi)
Suomen perustuslaissa todetaan, että jokaisella on oikeus hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä. Lisäksi perustuslain §18 todetaan, että julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus työhön. Tätä perustuslain kohtaa nostetaan esiin sitä useammin, mitä korkeammaksi työttömyys yhteiskunnassa nousee. Lähtökohtana pidetään sitä, että jokaisella on tai ainakin tulisi olla oikeus työhön. Toisaalta se voidaan ymmärtää myös niin, että kaikkien tulisi tehdä työtä toimeentulonsa eteen. Tässä yhteydessä toimeentulolla voidaan tarkoittaa myös sosiaaliturvaetuutta, sillä melko säännöllisesti julkisuudessa esitetään ajatuksia siitä, että esimerkiksi työttömyysturvan saamisen edellytyksenä tulisi olla osallistuminen työhön. Viime aikoina on puhuttu muun muassa osallistavasta sosiaaliturvasta eli työttömien aktivoinnista, jossa keskiössä on aiempaa vahvemmin velvoittavuus. Se, miten vaikuttavaa tällainen aktivointi on, on mielenkiintoinen kysymys esimerkiksi työttömyydestä selviytymisen näkökulmasta. Toisaalta asiaa voidaan tarkastella myös järjestelmätasolla: tulisiko työttömyysturvan osalta siirtyä vahvemmin tarveharkintaiseen suuntaan ja samalla pois perinteisestä Pohjoismaisesta hyvinvointivaltiomallista?
Työttömien aktivointiin liittyy myös vahvoja taloudellisia näkökulmia. Kuntien velvoitteet työllisyyden hoidossa ovat lisääntyneet ja suunnitteilla oleva TYP-laki tai niin sanottu työmarkkinatukiuudistus II tarkoittaisi kuntien näkökulmasta uusia taloudellisia velvoitteita. Toisin sanoen kuntien pitäisi aiempaa vahvemmin toteuttaa työttömien oikeutta työhön velvoittamalla heitä erilaisiin aktivointitoimenpiteisiin. Edellä esitettyihin teemoihin liittyen, työryhmään toivotaan sekä empiirisiä että teoreettisia papereita, joissa käsitellään työn ja työttömyyden välistä suhdetta, (velvoittavan) aktivoinnin roolia työllisyyden hoidossa tai laajemmin työn merkitystä työmarkkinoiden rakenteellisessa muutoksessa. Ryhmässä voi esittää valmiiden tutkimusten ohella myös tutkimusten tai projektien suunnitelmia.
Osallistava sosiaaliturva
Koordinaattorit:
Jouko Karjalainen, THL (jouko.karjalainen(at)thl.fi)
Elina Pajula, Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys (elina.pajula(at)pksotu.fi)
Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko käynnisti syksyllä 2013 keskustelun sosiaaliturvan vastikkeellisuudesta, joka pian muuttui puheeksi osallistamisesta. Hänen asettamansa työryhmä teki keväällä välimietinnön, ja parastaikaa käynnistelee pilotteja tai hakee ideoita, joilla nykyisten työllistämis-, kuntoutus- ja aktivointitoimien lisäksi jotain uutta.
Välillä puhuttiin jo tai pikemminkin taas paradigman muutoksesta, jolla tarkoitettiin vastikkeiden ja velvoitteiden nykyistä määräävämpää asemaa. Aika pian alettiin puhua osallisuuden lisäämisestä. Onko kyse jostain uudesta muutenkin monenlaisia velvoitteita, tai jos halutaan sanoa, vastikkeita sisältävästä sosiaaliturvassamme? Moinen puhe synnytti ymmärrettävästi vahvan vastareaktion, jota voi seurata muun muassa sosiaalisessa mediassa ja muilla areenoilla sekä erilaisissa mielenilmauksissa
Vai onko kyseessä sittenkin ennen kaikkea vain retoriikasta, kuuluu politiikkaan säännönmukaisesti vaihtuvina avauksina, joilla julkisuutta yritetään hallita? Nythän ministerin avauskin ajoittui hallituksen taipaleen kääntyessä lopuilleen ja vaalien lähestyessä. Jos tavoitteena onkin ollut sosiaaliturvan vastikkeellisuutta koskevan keskustelun uudelleenherättäminen, toimiiko vastapuhekin tavoitteen kannalta toivotulla tavalla, sitä paremmin mitä yksisilmäisempää se on?
Työryhmän työskentelyyn toivotaan mukaan paitsi tutkijoista myös kansalaisaktiiveja ja järjestöjä.
Osallisuus kaupungissa
Koordinaattorit:
Liisa Häikiö, Tampereen yliopisto (liisa.haikio(at)uta.fi)
Pauliina Lehtonen, Tampereen yliopisto (pauliina.lehtonen(at)uta.fi)
Työryhmässä keskustelemme erilaisten asukkaiden, kuntalaisten ja kaupunkilaisten osallisuuden ja osallistumisen mahdollisuuksista ja rajoista. Toivomme esityksiä, jotka tarkastelevat osallisuutta erilaisissa yhteiskunnallisissa käytännöissä ja politiikkaprosesseissa kuten asukasyhdistystoiminnassa, protestiryhmissä, sosiaalipalveluissa, kaupunkisuunnittelussa, sosiaalisissa yrityksissä tai vaikkapa kaupunkiviljelyn ja nuorisoparlamenttien yhteydessä.
Tavoitteena on monitieteinen työryhmä, jossa osallisuutta on mahdollista tarkastella sosiaalisena, poliittisena, kulttuurisena, hallinnollisena ja taloudellisena ilmiönä niin ihmisten, institutionaalisten toimijoiden kuin lähiympäristön näkökulmista. Myös osallisuuteen liittyvien materiaalisten käytäntöjen, jatkuvuuden ja arkisen osallistumisen ulottuvuudet ovat kiinnostavia teemoja ryhmään. Esitykset voivat paneutua osallisuuteen ja/tai osallistumiseen teoreettisesti tai empiirisesti
Paikallinen hyvinvointipolitiikka – rajoja ja rakenteita
Koordinaattorit:
Mika Alavaikko, Diakonia-ammattikorkeakoulu (mika.alavaikko(at)diak.fi)
Ari Nieminen, Diakonia-ammattikorkeakoulu (ari.nieminen(at)diak.fi)
Tavallisesti kirjallisuudessa ja keskustelussa oletetaan, että sosiaalipoliittiset ratkaisut ja mallit ovat pääasiassa kansallisia, mutta todellisuudessa kansallisen sosiaalipolitiikan toteutuksessa on suuria paikallisia ja alueellisia eroja, joihin myös kansalliset ja ylikansalliset (kuten EU) tekijät vaikuttavat.
Kansallisella tasolla SOTE –uudistus tulee uudelleen järjestämään suomalaista hyvinvointipolitiikka ja palveluita. Hyvinvointipalveluiden paikallisuus tulee myös muuttumaan EU:n ja ylikansallisten vaikutusten vuoksi (ihmisten, työvoiman, pääoman, tavaroiden ja informaation liikkuvuus).
Tässä työryhmässä tarkastellaan sitä, miten hyvinvointipolitiikkaa (sosiaali- ja terveyspolitiikkaa) toteutetaan paikallisesti. „Paikallisuudella“ ei tässä tarkoiteta pelkästään kuntaa, vaan toiminnallista paikallista kokonaisuutta, joka voi olla yksittäistä kuntaa pienempi tai suurempi alue. „Hyvinvointipolitiikalla“ viitataan taas eri toimijoiden (kunnat, järjestöt, yritykset, kirkko, vapaaehtoiset) muodostamaan kokonaisuuteen paikallisessa yhteiskunnassa.
Työryhmään toivotetaan tervetulleiksi kaikki esitykset, jotka koskevat yllä esiteltyä teemaa. Esitykset voivat käsitellä esimerkiksi seuraavia aiheita:
- Empiiriset esimerkit paikallisista tavoista toteuttaa hyvinvointipalveluja. Esitykset voivat keskittyä joihinkin yksittäisiin palveluihin, kuten mielenterveyspalveluihin.
- Kuntakohtaiset vertailut.
- Paikallisten toimijoiden muodostamat vuorovaikutuksen järjestelmät ja näiden dynamiikka.
- Hyvinvointipolitiikan markkinoistuminen palvelujen yksityistämisen ja uuden julkisjohtamisen myötä.
- Kuntien yhteen liittämisen vaikutukset hyvinvointipalveluihin.
- Kuntien ja valtion väliset suhteet hyvinvointipolitiikassa.
- Kansainväliset paikallistason vertailut ja kansainvälisten vaikutusten tarkastelu.
Työryhmä on kokoontunut myös vuosina 2012 ja 2013
Professiorajat moniammatillisessa yhteistyössä
Koordinaattorit:
Anne Määttä, Diakonia-ammattikorkeakoulu (anne.maatta(at)diak.fi)
Anna-Maria Isola, Helsingin yliopisto (anna-maria.isola(at)helsinki.fi)
Pirstaleinen palvelujärjestelmä palvelee heikosti asiakkaita, joilla on useita yhtäaikaisia ongelmia. Sektoroitunut ja siiloutunut järjestelmä aiheuttaa asiakkaille väliinputoamistilanteita, mutta kuormittaa myös työntekijöitä ja kuntien taloutta.
Ratkaisuksi on vuosikymmenten ajan tarjottu moniammatillista yhteistyötä. Todennetusta tarpeesta ja aidoista yrityksistä huolimatta toteutunut yhteistyö on usein kapeutunut oman ammattikunnan tai organisaation välisten toimenpiteiden suunnitteluksi. Hyviä käytäntöjä on syntynyt, mutta kapeasti ja tyypillisesti tilapäisiksi ratkaisuiksi.
Asiakkaiden monimutkaistuneet tarpeet, yhteiskunnan odotukset, työntekijöiden uupuminen ja kunnan niukkenevat resurssit vaativat uudenlaisia ratkaisuja. Palvelujärjestelmää on tarkasteltava entistä laajemmin. Uusia innovatiivisia työn tekemisen tapoja kaivataan.
Tässä työryhmässä pohditaan moniammatillisen yhteistyön rajoja ja mahdollisuutta purkaa rajoja. Työryhmään toivotaan tutkimuksia asiakkaiden, työntekijöiden, kunnan ja valtion päätöksentekoon liittyvistä tekijöistä, jotka edistävät tai ehkäisevät moniammatillista yhteistyötä. Sekä teoreettiset että empiiriset tutkimukset ovat tervetulleita.
Social exclusion and inclusion of youth in global and local context
Coordinators
Marja Katisko, Diakonia-ammattikorkeakoulu, (marja.katisko(at)diak.fi)
Terhi Halonen, Itä-Suomen yliopisto, (terhi.halonen(at)uef.fi)
Social exclusion is a term which was introduced in the social sciences in the early 1990s in order to extend the focus beyond poverty by focusing on the relation between the individual and the society. During the later years, it has been common to speak about the new social exclusion perspective, which is better fit to analyze the more heterogeneous, multicultural and complex society. In the workshop we will focus to social exclusion in different arenas, thus underlining the multi-dimensional aspect of social exclusion. Another important contribution is the transnational perspectives (Wimmer & Schiller 2003) who criticize the national container focus of the social sciences. What is it that contributes to social exclusion of young adult in different social settings? We will distinguish between spatial exclusion, relational exclusion and socio-political exclusion.
By not restricting the focus to only education or the labour market but rather seeing exclusion and inclusion in these arenas together with young people’s belonging or participation or non-participation in local communities, in peer groups, in ethnic groups, in families, in leisure activities as well as political and civic organizations, we can better understand social exclusion in youth lives. (see Fangen 2010). It is important to look transitions between exclusion and inclusion and what is contributing such transitions, main question is to ask who is doing the excluding and inclusion of youth?
Theoretical, practical, empirical and methodological papers which ponder on the questions on exclusion and inclusion of youth in homelessness, gender issues, family, labour market, leisure activities and youth in global and local context are welcome.
Sosiaali- ja terveyspolitiikan vaikuttavuus ja kustannusvaikuttavuus
Koordinaattori:
Maria Vaalavuo, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (Maria.Vaalavuo(at)thl.fi)
Voimavarat niukentuvat samalla kun hyvinvointivaltion haasteet kasvavat demografisten ja rakenteellisten paineiden alla. Tämä yhtälö tarkoittaa, että käytettävissä olevat vähenevät resurssit tulisi käyttää mahdollisimman vaikuttavasti. Pelkkä taloudellisuus ei riitä politiikan ohjaajaksi; tärkeämpää on tutkia, saavutetaanko toimenpiteillä mahdollisimman paljon hyvinvointia ja terveyttä kustannuksiin nähden. Kustannusvaikuttavuus voi monien korviin särähtää leikkauksina, mutta parhaimmillaan tutkimus kustannusvaikuttavuudesta antaa meille tietoa siitä, mihin rahaa kannattaa allokoida ja mihin ei. Tiedetysti vaikuttaviin toimenpiteisiin keskittymällä voidaan hillitä kustannuksia, lisätä tehokkuutta ja tehdä valistuneita priorisointeja.
Hyvinvointipolitiikan vaikuttavuudesta ja etenkin kustannusvaikuttavuudesta on hyvin vähän tieteellistä tutkimusta. Tällainen tieto on kuitenkin tärkeää politiikkatoimenpiteiden suunnittelun ja kehittämisen kannalta. Vaikuttavuuden arviointi on ollut esillä esimerkiksi Vanhasen hallituskaudella, jolloin valtioneuvoston kanslia käynnisti politiikkatoimien vaikutusarvioinnin kehittämisen. (VNK (2009) Politiikkatoimien vaikuttavuusarvioinnin kehittäminen. Kuinka parantaa tiedonkäyttöä poliittisessa päätöksenteossa? Valtioneuvoston kanslian raporttisarja 6/2009.) Tutkimuksen tiellä on ollut etenkin sopivien aineistojen puute ja vaikuttavuuden heikko käsitteellistäminen ja siihen liittyen sen vaikea operationalisointi ja mittaaminen. Näyttöön perustuva politiikka on kuitenkin laajentunut maailmanlaajuiseksi liikkeeksi 1990-luvulta alkaen. Näytön vaatimus on myös kiistelty asia: mitä näyttö tarkoittaa, mistä sitä hankitaan ja miten tieto kelpuutetaan näytöksi (Rajavaara, M (2011) Näyttöperusteista sosiaalipolitiikkaa – kansalaiset vaikuttavuushallinnan objekteina ja subjekteina. Teoksessa E. Palola ja V. Karjalainen (toim.) Sosiaalipolitiikka – Hukassa vai uuden jäljillä? Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.)
Työryhmän tavoitteena on viedä eteenpäin keskustelua sosiaalipolitiikan vaikuttavuuden ja kustannusvaikuttavuuden tutkimuksesta ja tutustua viimeisimpiin (kustannus)vaikuttavuustutkimuksiin. Vaikuttavuuden suhteen on ensisijaisen tärkeää selvittää, mitä vaikuttavuudella tarkoitetaan: työllisyyden kasvua, köyhyyden vähentymistä, terveydentilan parantumista, onnellisuuden lisääntymistä vai esim. eriarvoisuuden kaventumista. Ei ole myöskään ennalta määrätty, mitataanko vaikutuksia yksilö- vai yhteiskuntatasolla. Vaikuttavuutta arvioidaan yleensä suhteessa asetettuihin tavoitteisiin. Näiden tavoitteiden välillä voi olla ristiriitojakin. Kustannusvaikuttavuutta tutkittaessa huomioon otetaan toimenpiteen kustannukset ja vaihtoehtoiset kustannukset, eli yleensä vertaillaan useampia toimenpiteitä, joilla on samat tavoitteet. Vaikuttavuusarvioinnilla on usein tarkoitettu ex post –arviota, verrattuna vaikutusarvioinnin ex ante –tilanteeseen.
Työryhmään toivotaan niin empiirisiä kuin teoreettisiakin papereita, joissa pohditaan sosiaali- ja terveyspolitiikan vaikuttavuuden ja kustannusvaikuttavuuden käsitteitä ja näiden tavoitteiden saavuttamista. Mitä vaikuttavuus tai kustannusvaikuttavuus sosiaalipolitiikan alalla tarkoittaa? Miten sitä voidaan mitata tai on mitattu? Millaisia indikaattoreita voidaan käyttää vaikuttavuuden seuraamisessa? Miten vaikuttavuustutkimusta voitaisiin käyttää tai on käytetty poliittisessa päätöksenteossa? Onko vaikuttavuuden vaatimus muuttanut suomalaisen hyvinvointivaltion luonnetta?
Empiiriset tutkimukset sosiaali- ja terveyspolitiikan eri toimenpiteiden tai politiikkatoimien vaikuttavuudesta tai kustannusvaikuttavuudesta ovat erityisen toivottavia. Kyseessä voi olla esimerkiksi työttömien tai osatyökykyisten aktivointitoimenpiteet, erilaiset sosiaalipolitiikan uudistukset tai strategiat, kuntoutus, ennaltaehkäisevä lastensuojelu, päihdeinterventiot, vanhusten kotipalvelut tai muutokset eläkejärjestelmässä. Myös vertailevat kansainväliset tutkimukset ovat tervetulleita työryhmään. Esitetyissä papereissa voidaan vastata esimerkiksi seuraaviin kysymyksiin: millaiset toimenpiteet toimivat, minkä suhteen ja missä olosuhteissa, miten politiikasta saataisiin vaikuttavampaa?
Sosiaalioikeuden rajankäyntejä
Koordinaattorit:
Toomas Kotkas, Itä-Suomen yliopisto (toomas.kotkas(at)uef.fi)
Laura Kalliomaa-Puha, Kelan tutkimusosasto (laura.kalliomaa-puha(at)kela.fi)
Sosiaalioikeudellisen tutkimuksen arkipäivää ovat nykyään useat ”rajankäynnit”, joissa samalla tullaan määritelleeksi sosiaalioikeuden aluetta. Rajankäynnit ei ole yksinomaan teoreettisesti kiinnostavia, vaan ne ovat merkityksellisiä pohdittaessa esimerkiksi sosiaalipolitiikan toteuttamisvaihtoehtoja, kansallisen ja ylikansallisen sosiaalioikeuden välistä suhdetta taikka kuluttaja-ajattelun soveltamista perinteisen sosiaalioikeuden alueelle. Sosiaalipolitiikan päivien yleisteema ”rajat” näyttäytyykin nykypäivän sosiaalioikeudellisen tutkimuksen kannalta usealla eri tavalla.
Ensimmäinen tapa liittyy sosiaalioikeuden ja sosiaalipolitiikan väliseen rajaan. Esimerkiksi se, missä määrin perustoimeentuloturvan vähimmäisetuuksiin voidaan tehdä leikkauksia, ei ole yksinomaan sosiaalipoliittinen kysymys; kysymykseen vastaaminen edellyttää myös sosiaalisten perusoikeuksien sisällön selvittämistä. SOTE-uudistushanke on puolestaan osoittanut, kuinka perustuslaki laajemminkin asettaa oikeudellisia reunaehtoja sosiaalipoliittisille valinnoille. Vastuukuntamalli osoittautui ongelmalliseksi kunnallisen itsehallinnon näkökulmasta. Mihin sosiaalipolitiikkaa loppuu, ja mistä sosiaalioikeus alkaa?
Toinen tämän päivän sosiaalioikeudellista tutkimusta askarruttava rajankäynti koskee kansallisen ja kansainvälisen/ylikansallisen sosiaalioikeuden välistä suhdetta. Kansainvälinen sosiaalioikeus, erityisesti sosiaaliset ihmisoikeudet, asettaa vaatimuksia ja rajoja kansalliselle sosiaalioikeudelliselle sääntelylle. Tammikuussa 2014 Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitea antoi vuoden 2013 raportointia koskevissa loppupäätelmissään Suomelle moitteita siitä, ettei kansallinen sosiaalihuoltojärjestelmämme pysty nykyisellään takaamaan vanhuksille yhdenvertaista oikeutta tiettyihin asumispalveluihin, mikä rikkoi Euroopan sosiaalisen peruskirjan 23 artiklassa ilmaistua ikääntyneiden henkilöiden oikeutta sosiaaliseen suojeluun. Euroopan unionin lainsäädäntö määrittää niin ikään kansallisen sosiaalilainsäädäntömme sisältöä. Tuoreimpana esimerkkinä tästä voidaan mainita vuoden 2014 alusta voimaan tullut laki rajat ylittävästä terveydenhuollosta, jolla täytäntöön pantiin kansallisella tasolla EU:n potilasdirektiivi. Kumpikin esimerkki osoittaa, että rajankäynti kansallisen ja kansainvälisen sosiaalioikeuden välillä ei ole yksiselitteistä.
Kolmas rajankäynti koskee sosiaalioikeuden ja yksityisoikeuden välistä suhdetta. Sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottaminen yhä enenevässä määrin yksityisten palveluntuottajien toimesta on nostattanut joukon oikeudellisia kysymyksiä, joihin vastaaminen ei ole mutkatonta. Saako yksityisen palveluntuottajan palveluksessa oleva lääkäri kirjoittaa tahdonvastaista psykiatrista hoito koskevan tarkkailulähetteen? Mitä julkisia tehtäviä yksityisille palveluntuottajille voidaan antaa? Voidaanko yksityisoikeudelliseen oikeussuhteeseen perustuvia kuluttajasuojamekanismeja soveltaa varauksetta sosiaalioikeuden alueelle?
Neljäs rajankäynti liittyy oikeudenalojen ja oikeustieteellisten oppiaineiden välisiin ”paalutuksiin”. Sosiaalioikeus, joka on itsessään varsin nuori oikeudenala, on saanut viime vuosina rinnalleen uusia haastajia. Voidaanko esimerkiksi vanhuusoikeutta pitää omana oikeudenalanaan? Entä lapsioikeutta? Toisaalta kielenkäyttöön on ilmestynyt sellaisia termejä kuin hyvinvointioikeus, jonka voidaan nähdä kattavan kaikki mainitut oikeudenalat. Mitä merkitystä näillä rajankäynneillä on oikeustieteen sisällä – ja laajemmin?
Toivotamme kaikki sosiaalioikeudesta kiinnostuneet tervetulleiksi alustamaan ja keskustelemaan yllä mainituista ja muista sosiaalioikeuteen liittyvistä rajankäynneistä!
Sosiaalipoliittinen mielikuvitus
Koordinaattorit:
Johanna Perkiö, Tampereen yliopisto (johanna.perkio(at)uta.fi)
Juhana Venäläinen , Itä-Suomen yliopisto (juhana.venalainen(at)uef.fi)
Sosiaalipoliittisessa tutkimuksessa tarkastellaan usein jo olemassa olevia sosiaalipoliittisia järjestelmiä: niiden kehitystä, vaikutuksia ja toimintaa. Historiassa kuitenkin uusilla ideoilla ja mielikuvituksella on ollut keskeinen rooli sekä sosiaalipoliittisessa tutkimuksessa että tutkimustiedon poliittisessa täytäntöönpanossa. Hyvinvointivaltion ajan sosiaalipoliittisten instituutioiden rakentaminen edellytti kekseliäisyyttä, riskinottoa sekä lyhyen aikavälin taloudellisten ja poliittisten “realiteettien” yli katsomista.
Hyvinvointivaltiorakenteet eivät kuitenkaan ole onnistuneet seuraamaan taloudessa, työmarkkinoissa ja ekologisissa reunaehdoissa viime vuosikymmeninä tapahtuneita perusteellisia muutoksia. Hyvinvointipolitiikan kokonaisvaltaisen uudelleenajattelun ja tavoitteellisen uudistamisen sijaan on ajauduttu pienten, reaktiivisten ja usein sosiaalisia oikeuksia heikentävien reformien tielle. Sosiaalipoliittiset uudistajat eivät toistaiseksi ole onnistuneet haastamaan globaaleja pääomamarkkinoita palvelevaa kestävyysvajeretoriikkaa tai tarjoamaan tilalle ihmisten tarpeista lähteviä vaihtoehtoja.
Tämän työryhmän tehtävänä on haastaa sosiaalipoliitikot kuvittelemaan. Millaista olisi tulevaisuuden sosiaalipolitiikka, jos sitä voisi – ja sikäli kuin sitä jo voi – lähteä nyt, ilman päivänpoliittisen keskustelun rajoitteita, suunnittelemaan? Miten yhteiskunnan rakenteita voidaan uudistaa sosiaalipoliittisia tarkoitusperiä palveleviksi? Millaisia uusia sosiaalipoliittisia instituutioita, sosiaalisen vakuutuksen ja yhteiskuntatulon muotoja pitäisi perustaa, jotta ne tukisivat ihmisten itsenäisyyttä pirstaloituneilla työmarkkinoilla ja prekaarisessa elämässä ylipäätään? Ja miten sosiaalisten oikeuksien toteutuminen taataan ekologisen niukkuuden maailmassa?
Työryhmään toivotaan sekä villejä ideoita sosiaalipoliittisista uudistuksista että tiukkaa analyysiä niiden toteuttamisen ehdoista. Toivotamme tervetulleiksi esitykset myös sosiaalipolitiikan totunnaisten tieteenalarajojen laidoilta tai ulkopuolelta.
Sosiaalipolitiikan ja teknologiatutkimuksen rajapinnalla
Koordinaattorit:
Raija Koskinen, Helsingin yliopisto(raija.koskinen(at)helsinki.fi)
Sakari Taipale, Jyväskylän yliopisto (sakari.taipale(at)jyu.fi)
Sosiaalipolitiikan tutkijat ja alan käytännön toimijat pohtivat yhä useammin kysymyksiä, jotka sijoittuvat teknologian ja sosiaalisen elämän rajapinnalle. Yhtäältä sosiaalipolitiikan toimialalle kehitetään jatkuvasti uusia tietojärjestelmiä tavoitteena tehostaa julkishallinnon toimintaa ja keventää raskasta tehtävätaakkaa. Toisaalta nopea teknologisoituminen on muuttanut sosiaalialalla tehtävän työn luonnetta; työssä on perinteisesti korostettu teknologian sijaan inhimillisyyttä ja sosiaalisia tarpeita. Erityisesti sosiaalialan johtavien toimijoiden rooli uuden teknologian käyttöönotossa ja sen myötä muuttuvien työprosessien hallinnassa on merkityksellinen. Sosiaalialan palveluiden digitalisoimiseen liittyvät myös kysymykset palveluiden käytettävyydestä ja saatavuudesta (ns. digitaaliset kuilut). Käyttäjänäkökulmasta uudet teknologiat tarjoavat kanavan formaaleihin viranomaispalveluihin ja epäformaaliin vertaistukeen. Tämän lisäksi uusien teknologioiden ympärille on syntynyt joukko sosiaalisia ongelmia (esim. nettiriippuvuus ja -kiusaaminen). Työryhmään ovat tervetulleita niin aihepiiriä käsittävät empiiriset tutkimukset, teoreettiset avaukset kuin tutkimussuunnitelmatkin. Työryhmään toivotaan myös alustuksia, jotka esittelevät teknologisia sovelluksia sosiaali- ja terveysalan eri työtehtävissä ja demonstroivat niitä käytännössä. Tavoitteenamme on järjestää työryhmä, jossa alustusten pohjalta päästään käsittelemään aihetta toiminnallisesti uutta ymmärrystä tuottaen.
Sukupuolittuneet perheasemat ja sosiaalipoliitiikan rajat
Koordinaattorit:
Lilli Aini Rokkonen, Itä-Suomen yliopisto (lilli.aini.rokkonen(at)uef.fi)
Anna-Maija Castrén, Itä-Suomen yliopisto (anna-maija.castren(at)uef.fi)
Kutsumme tähän työryhmään perheitä ja hoivaa käsitteleviä esityksiä. Rajojen rikkomisteeman mukaisesti emme halua asettaa tässä isyys-, ja äitiys-, perhetutkijoita erillisiin työryhmiin, vaan kutsua erilaisten sukupuolittuneiden perheasemien tutkijat ja aiheesta kiinnostuneet katsomaan omaa aihetta kauempaa ja etsimään yhteistä ja muuttuvaa läheisyyden ja velvollisuuden dynamiikkaa.
Ryhmässä tarkastellaan sukupuolittuneita perheasemia eri näkökulmista. Pohdimme, millaisella perhepolitiikalla ja sosiaaliturvalla voitaisiin turvata erityisesti naisten itsemääräämisoikeus perheissä ja yhteiskunnassa ja miten hoivavastuiden jakamista voisi tasapuolistaa. Perheiden hoivavastuu ulottuu kasvavassa määrin lapsista ikääntyviin vanhempiin, eivätkä odotukset omaishoitajuudesta kohdistu yhtäläisellä tavalla naisiin ja miehiin. Miehet ovat kuitenkin astuneet vähitellen hoivan kentille ja pohdimme, siirtyykö hoivavastuu myös vanhemmista sukulaisista miehille. Tasa-arvopolitiikka on yksilöllistänyt tasa-arvon ongelmat ja siirtänyt seuraukset yhä enemmän yksilöiden kannettavaksi, mutta missä kulkevat sosiaalipolitiikan rajat, mitä voidaan perheissä säädellä sosiaalipolitiikan keinoin ja mitkä jäävät perheiden ja erityisesti naisten päätettäväksi?
Feministisen tutkimuksen piirissä on usein kehotettu tutkijoita erottamaan vaimous äitiystutkimuksesta, mutta tässä työryhmässä käsitellään vaimoutta luvan kanssa, unohtamatta myöskään äitiyttä, isyyttä tai muita sukupuolittuneita perheasemia. Kysymme, millaisia ovat sukupuolittuneiden perheasemien representaatiot nykykeskusteluissa ja miten harjoitettu sosiaalipolitiikka suuntaa tehtävien jakamista naisten ja miesten kesken?
Työryhmään toivotaan niin teoreettisia kuin empiirisiäkin esityksiä, jotka sopivat yllä esitettyyn teemaan.
Talouskriisin sosiaaliset seuraukset
Koordinaattorit:
Heikki Hiilamo, Helsingin yliopisto (heikki.hiilamo(at)helsinki.fi)
Pasi Moisio, THL (pasi.moisio(at)thl.fi)
Työryhmässä käsitellään sitä, millaisia sosiaalisia vaikutuksia lamakausilla on väestön hyvinvointiin. Tarkastelussa on muun muassa ylivelkaantumisen ja pitkäaikaistyöttömyyden vaikutukset. Epäsuorina vaikutuksina tarkastellaan sitä, miten lamakausiin liittyvät menoleikkaukset heijastuvat kansalaisten hyvinvointiin. Näkökulma on Suomen tilanteessa, mutta toivomme myös vertailevia tutkimuksia.
Olemme mukana Suomen Akatemian rahoittamassa tutkimushankkeessa ”Lamausien sosiaaliset seuraukset”. Hankkeemme osatutkimukset muodostavat rungon työryhmälle, mutta uskomme aiheen houkuttelevan myös muita tutkijoita mukaan.
Tutkija vapaalla. Muuttoliikkeiden tutkimuksen uudet virtaukset/Researchers on the loose – what is new in migration research?
Koordinaattori:
Tiina Sotkasiira, Itä-Suomen yliopisto (tiina.sotkasiira(at)uef.fi)
Tutkijoina työskennellessämme tunnemme aika ajoin harteillamme painon ja paineen keskittyä tiettyihin, esimerkiksi rahoituksen saamisen kannalta olennaisiin aiheisiin tai tehdä asioita tietyllä tavalla, koska tutkimusryhmä on valinnut kyseisen lähestymistavan tutkimuksen kohteena olevaan asiaan. Tässä työryhmässä päästetään vapaalle, kerrotaan iduillaan olevista ideoista, tunnustellaan uusia polkuja, tutkimusaiheita ja tulkintoja sekä pohditaan yhdessä, olisiko hapuilussa ainesta tutkimukseksi tai sen tuloksiksi.
Työryhmän vetäjät Olga Davydova-Minguet, Pirjo Pöllänen ja Tiina Sotkasiira työskentelevät kaikki Itä-Suomen yliopistossa, jossa he ovat tehneet sekä Suomen että Venäjän Karjalan muuttoliikkeisiin liittyvää tutkimusta. Heitä kiinnostaa erilaisten maahanmuuttoon liittyvien ilmiöiden politisoituminen. Tällaisia aiheita ovat esimerkiksi muistin ja muistamisen politiikat, maahanmuuttajien asema osana suomalaista sosiaalipoliittista järjestelmää sekä kotoutumisen ja työmarkkinoiden kiistanalaiset kytkökset.
Toivomme työryhmään papereita, joissa tutkijat esittelevät omia työn alla tai vasta suunnitelmissa olevia tutkimushankkeitaan ja -ideoitaan tai tutkimustuloksiaan. Aihepiiriä ei ole rajattu, mutta toivomme osallistujilta avointa katsantokantaa erilaisia menetelmällisiä ja tutkimuksellisia valintoja kohtaan. Tarkoituksena on luoda stressistä vapaa, paineeton tila ja ilmapiiri, jossa uskaltaa heittää ilman ajatuksia, joiden pitävyydestä ja pätevyydestä ei itsekään ole ihan varma. Tämä on erinomainen tilaisuus tulla kokeilemaan vireillä olevan tutkimusidean kantavuutta tai pohtia tutkimustuloksia, joiden tulkinnassa on vielä epävarma. Ryhmään ovat tervetulleita myös työnsä kautta maahanmuuton kanssa tekemisissä olevat, jotka pohtivat esimerkiksi uusia toimintatapoja- tai ideoita tai muuten etsivät uusia näkökulmia työhönsä.
Ryhmässä voi esittää papereita suomen, englannin ja venäjän kielillä. Ryhmässä käytetty kieli valitaan siinä vaiheessa, kun ryhmän osallistujat ovat selvillä.
*****
Researchers on the loose – what is new in migration research?
Coordinator:
Tiina Sotkasiira,University of Eastern Finland (tiina.sotkasiira(at)uef.fi)
As researchers we from time to time feel a pressure to focus on certain topics because they are relevant from the perspective of funding. Alternatively, we may feel a need to look at research topics in a certain way because the team that we are part of has chosen this or that approach to study the issue at hand. The idea of this working group is to ”let loose”, i.e., discuss ideas that are in the ”process of becoming”. We can explore new pathways, research topics and interpretations, and collectively discuss, if these ideas could be turned into new research or research results.
The coordinators of the working group
Olga Davydova-Minguet, Pirjo Pöllänen and Tiina Sotkasiira work at the University of Eastern Finland, where they have conducted research on ethnicity and migration in Finland and in Russian Karelia. They are all interested in the ways in which phenomena that are related to migration become politicized. Their topics include, for example, the politics of memory and remembering, the positioning of immigrants as part of the Finnish sociopolitical systems and the contested interfaces of integration and labour market.
We look forward to papers and presentations which outline research projects, ideas or results they are in process of becoming. The topics could be just about anything, yet, somehow related to the theme of the The Annual Conference of Social Policy. We wish participants to have an open mind towards different methodological and other choices. The aim is to create a stress-free and constructive space and atmosphere in which we can express thoughts and ideas that we are not certain of. This is an excellent opportunity to come and test an idea for a research project or think through research outcomes that you are yet unsure of. We also welcome people, who are dealing with migration as part of their professional lives. It is possible to come and present your thoughts on new working methods or just come and search new perspectives for your work.
Pikkuplenaari
Projektitutkija Mari Kattilakoski, Itä-Suomen yliopisto: Hyvinvoinnin paikallinen hallinta – maaseutunäkökulma
Meneillään oleva julkisen sektorin keskittämiskehitys sekä hallinnon että palvelujen alueella on synnyttänyt erityisesti maaseutualueilla huolta demokratian ja lähipalvelujen tulevaisuudesta. Samanaikaisesti maailmanlaajuisesti on tunnistettavissa siirtymää keskitetystä hallinnasta kohti paikallistasolla tapahtuvaa kansalaisten ja viranomaisten yhteistoiminnassa tapahtuvaa hallintaa. Ajattelu korostaa ”ylhäältä alas” -hallinnon sijaan kansalaisten osallisuutta ja ”alhaalta ylös” suuntautuvaa politiikkaa. Aktiivisen kansalaisuuden politiikka luo kansalaisille ja yhteisöille mahdollisuuksia osallistua, mutta kohdistaa heihin samanaikaisesti myös odotuksia ottaa laajempaa vastuuta omasta hyvinvoinnista.
Ei ole kuitenkaan selvää, että hallintaverkostot rakentuvat yhdessä jaetuille näkemyksille todellisuudesta ja tavoitteista. Aluetieteen professori Hannu Katajamäki puhuu eliitin ja kansalaisten maantieteestä, jolla hän viittaa päättäjien ja kansalaisten erilaisiin näkemyksiin hahmottaa Suomen alueellista todellisuutta. Hallinnon ja palvelujen organisointi mekaanisen väestöpohja-ajattelun ja keskittämisen pohjalta ei poista kansalaisten arjen maantieteellistä todellisuutta – etäisyyksiä ja hyvän elämän rakentumista arjen sujuvuudelle.
Eliitin ja kansalaisten maantieteen näkemyserot ovat aktivoineet maaseudun paikallisyhteisöjä uudenlaiseen yhteisölliseen liikehdintään lähipalvelujen ja arjen sujuvuuden turvaamiseksi. Palvelujärjestelmään kohdistuvat muutokset ovat pakottaneet – mutta myös herätelleet – maaseudun paikallisyhteisöjä organisoitumaan ja integroitumaan uudella tavalla osaksi palvelujärjestelmää. Maaseutualueilla vahvistuva kansalaisten osallistumiseen ja yhteisöllisyyteen pohjautuva palvelujen kehittäminen, partisipatorismi, asettuu yhä useammin haastamaan asiantuntijajohtoista julkisten palvelujen keskittämistä ja markkinoistumista suosivan ajattelutavan.
Esityksessäni keskityn tarkastelemaan maaseutualueilla virinnyttä uudenlaista liikehdintää ja sen aiheuttamia muutoksia paikallisyhteisöjen ja julkisen sektorin työnjaossa lähipalvelujen järjestämiseksi ja tuottamiseksi – kylien uudenlaista paikallista hallintaa ja asemoitumista suhteessa julkiseen sektoriin ja palvelujärjestelmään. Pohdin esityksessäni myös paikallisyhteisöjen toimintaa ulkoapäin ohjailevia hallintadiskursseja, kuten kansalaisille ja yhteisöille luotuja odotuksia osallistua ja ottaa vastuuta omasta hyvinvoinnista. Missä kulkee aktiivisen kansalaisuuden ja oman vastuun rajat? Ja ovatko nämä rajat erilaisia erilaisten alueiden – erityisesti maaseudun – näkökulmasta?
Väitöskirjatutkija Mervi Leppäkorpi, Itä-Suomen yliopisto: Paperittomat ylirajaisessa sosiaalipolitiikassa
Väitöskirjatutkimuksessani tutkin oikeudettomassa asemassa olevien siirtolaisten osallisuutta erilaisissa ei-julkisia palveluita tuottavissa ryhmissä, järjestöissä ja verkostoissa. Tarkastelen myös paperittomien asemaa ja osallisuutta politiikkaprosesseissa. Empiiriset tutkimuskaupunkini ovat Hampuri, Tukholma ja Helsinki.
Vaikka oikeudettomassa asemassa olevien siirtolaisten tilanne on koko Euroopassa melko samankaltainen, ei varsinaisesti voida puhua ylirajaisesti toteutettavasta sosiaalipolitiikasta. Huolimatta siitä, että jokaisessa tutkimukseeni valikoituneessa kaupungissa toimijat ovat melko samantyyppisiä (vakiintuneet kansalaisjärjestöt, kuten Punainen risti ja Pakolaisneuvonta; uskonnolliset yhteisöt, joista näkyvimmin kristilliset kirkot; radikaalin siirtolaissolidaarisuuden periaatteella toimivat järjestöt) ja samat puolueet (vasemmisto- ja vihreä puolue), ei rajat ylittävää yhteistyötä juurikaan tehdä.
Vaiheessa, jossa julkishallinto ei ole tunnustanut ns. paperittomien siirtolaisten oikeuksia (täysin ilman oleskelulupaa Euroopassa oleskelevat kolmansien maiden kansalaiset), kansalaisyhteiskunnan toimijat ovat aloittaneet palvelutuotannon. Niiden rooli on ollut merkittävä palveluiden vakiinnuttamiseksi osaksi julkishallinnon tuottamia palveluita. Tuotetuilla palveluilla ja vastaavilla toiminnoilla on voitu määritellä palvelutarpeita. Järjestöjen asiantuntijuus on tunnistettu ja tunnustettu konkreettisen työn kautta.
Oikeudettomassa asemassa olevilla siirtolaisilla itsellään on prosesseissa pääasiallisesti yksi rooli: he ovat palveluiden käyttäjiä. Suoraan siirtolaisten kanssa tekemisissä oleville siirtyy politiikkaprosesseissa ”edustajan” rooli. Oikeudettomassa asemassa olevat siirtolaiset ovat saaneet puheoikeuden vain järjestäytymällä oleskeluoikeudellisen perusteen mukaisesti ryhmäksi, jolla on oma edustaja.
Edustajuuskysymys on relevantti kun mietitään, kuka päättää, ja mitä ihmisoikeuksia ajetaan. Vastaavatko kansalaisyhteiskunnan ja lähellä olevien puoluepoliittisten toimijoiden käsitykset oikeudettomassa asemassa olevien siirtolaisten käsityksiä siitä, mitä pitäisi tehdä? Kenellä on valta päättää, vaaditaanko terveyspalveluita vai työlupaa?
Väitöskirjatutkija Tuuli Hirvilammi, Helsingin yliopisto: Suomalainen sosiaalipolitiikka eriarvoisessa maailmassa
Sosiaalipolitiikan tavoitteena on hyvinvoinnin edistäminen ja kohtuullisen elintason turvaaminen kaikille yhteiskunnan jäsenille. Puheenvuorossani esitän, että kansallinen hyvinvoinnin tavoittelu ei ole sosiaalisesti eikä ekologisesti kestävää, jos suomalaisessa sosiaalipolitiikassa ei samalla pyritä globaaliin resurssien uudelleenjakoon. Yhdellä maapallolla ja globaalissa taloudessa hyvinvoinnin tavoittelu on väistämättä ylirajaista: suomalaiset ovat
konkreettisesti yhteydessä kaukana asuviin toisiin ja toisella puolella maapalloa tapahtuviin ekosysteemien muutoksiin. Koska osallistumme päivittäin globaaleihin materiaalivirtoihin, ei suomalaisessa hyvinvoinnin tavoittelussa voida ohittaa globaalia köyhyyttä.
Maailmassa elää yhä äärimmäisessä köyhyydessä 1,2 miljardia ihmistä, joista viidesosalta puuttuu sanitaatiomahdollisuudet, neljäsosalta puhdas vesi ja puolelta sähkö. Globaalia eriarvoisuutta kuvastaa puolestaan se, että maailman rikkain kahdeksan prosenttia tienaa puolet maailman väestön yhteenlasketuista tuloista. Suomalaisen vauraan hyvinvointivaltion ekologinen velka köyhemmille maille on myös suuri: ekologinen jalanjälkemme on yli kolme kertaa suurempi kuin kutakin maapallon asukasta kohden laskettu biokapasiteetin määrä.
Suomalaisten hyvinvointia on toisin sanoen tavoiteltu tulevien sukupolvien, muissa maissa asuvien ihmisten ja muiden lajien hyvinvoinnin kustannuksella. Puheenvuorossani tuon esiin, miten ekososiaalisten haasteiden tiedostaminen suuntaa tarkastelemaan sosiaalipolitiikkaa maapallon ekosysteemien ja planeetanlaajuisen oikeudenmukaisuusyhteisön kontekstissa. Käytännössä globaalia resurssien uudelleenjakoa voidaan edistää globaalien sosiaalipoliittisten instituutioiden lisäksi niin, että suomalaisessa sosiaalipolitiikassa – tai laajemmin yhteiskuntapolitiikassa – pyritään pienentämään julkisten instituutioiden ja kotitalouksien ympäristövaikutuksia.
Professori Ilpo Helén, Itä-Suomen yliopisto: ”Biometrinen” rajavalvonta ja transnationaali eriarvoisuus
Esityksessäni käsittelen eurooppalaisen maahanmuuttopolitiikan ja -hallinnon käytäntöjä, jotka ikään kuin rutiininomaisesti ylläpitävät eriarvoisuutta maasta toiseen liikkuvien ihmisten ja ihmisryhmien välillä. Tarkastelen aihetta oman, DNA-tutkimusten käyttöä siirtolaisten perheenyhdistämisprosessissa Suomessa, Saksassa ja Itävallassa koskevan tutkimukseni kautta. Esitän, millä tavoin bioteknologian käyttö maahanmuuttokontrollin välineenä voimistaa poliittis-byrokraattista tendenssiä tehdä turvapaikanhakijoiden ja heidän perheenjäsentensä koko elämä epäilyksenalaiseksi ja avata tutkittavaksi. Käsittelen myös, minkälaisia systemaattisia eriarvoisuuksia hallinnollinen järki ja käytännöt vahvistavat ja miten ne pitävät yllä siirtolaisten – erityisesti pakolaisten – ”limbokansalaisuutta”.