Sosiaaliturvaleikkaukset näkyvät yhdistysten ja kohtaamispaikkojen toiminnassa lisääntyneenä avuntarpeena

Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys on julkaissut selvityksen vuosina 2024-2025 tehtyjen sosiaaliturvaleikkausten vaikutuksista yhdistysten ja kohtaamispaikkojen toimintaan Pohjois-Karjalassa. Selvitystä varten haastateltiin yhdeksää alueella toimivaa yhdistystä ja kohtaamispaikkaa, jotka toimivat eri kohderyhmien, esimerkiksi ikäihmisten, perheiden, työttömien, nuorten ja muiden haastavassa elämäntilanteissa olevien parissa.

Haastateltujen yhdistysten mukaan sosiaaliturvaleikkaukset ovat lisänneet ihmisten avun tarvetta. Tukea ja apua tarvitsevien ihmisten määrä yhdistysten ja kohtaamispaikkojen toiminnassa on lisääntynyt kuluneen vuoden aikana ja konkreettisen taloudellisen tuen ja ruoka-avun tarve on kasvanut. Haastatellut kuvaavat, kuinka avun tarve ei ole enää hetkellistä, vaan jatkuvaa ja monisyistä. Tuen tarvitsijoissa on uusia ryhmiä, kuten opiskelijoita ja erityisesti kansainvälisiä opiskelijoita. Konkreettisen taloudellisen avun tarpeen lisäksi psykososiaalisen tuen tarve on lisääntynyt. Perheiden kanssa toimivissa kohtaamispaikoissa tuen tarve ei ole ollut vielä näkyvissä yhtä selkeästi, mutta sielläkin kävijöiden keskuudessa on lisääntynyt rahahuolipuhe.

Vaikka yhdistykset toimivat ketterästi ja matalalla kynnyksellä, resurssien rajallisuus vaikeuttaa auttamistyötä. Yhdistysten rahoitushaasteet, vähenevät lahjoitukset ja palkkatuen päättyminen on kaventanut yhdistysten resursseja ja aiheuttaa epävarmuutta tulevasta. Osassa yhdistyksiä työntekijöitä on jouduttu korvaamaan vapaaehtoisilla tiedostaen kuitenkin, että pitkäkestoisesti auttamistyötä ei voi rakentaa vapaaehtoisten varaan. Tämä avun paradoksi – kasvava avuntarve mutta vähenevät resurssit – paljastaa turvaverkon haurauden, sillä juuri silloin kun apua tarvittaisiin kipeimmin, järjestelmää täydentävät kolmannen sektorin toimijat joutuvat toimimaan selviytymistilassa.

Haastatellut korostavat, että yhdistysten toimintaedellytysten turvaaminen on entistä tärkeämpää, jotta yhteisöllinen tuki ja inhimillinen kohtaaminen säilyvät tulevaisuudessakin osana yhteiskunnan tukirakennetta.

Lue koko selvitys sosiaaliturvaleikkausten vaikutuksista yhdistysten toimintaan Pohjois-Karjalassa

Evästeistä

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan selailukokemuksen. Eväste on tietoa, joka tallentuu selaimeesi ja ilmoittaa mm. sen, milloin selaimesi palaa sivulle. Käytämme tietoa kävijämäärien tilastointiin ja seuraamme, mitkä sivut/aiheet sivustolla kävijöitä kiinnostaa.