Viime vuosien 2024-2025 aikana on Suomen hallitusohjelman mukaisesti tehty useita päätöksiä, joilla on pienennetty sosiaaliturvaetuuksia ja tiukennettu niiden ehtoja. Sosiaaliturvaan kohdistuneet leikkaukset – asumistuen ja toimeentulotuen kiristykset, työttömyysturvan heikennykset ja etuuksien jäädytykset, eivät ole vain numeroita valtion budjetissa. Ne näkyvät ihmisten ruokapöydässä, lääkekaapissa ja perheiden arjen valinnoissa, sekä heijastuvat asunnottomuuden varjoissa ja työttömyyden tilastoissa.
Työharjoitteluni keskeisenä tehtävänä oli koota selvitys siitä, miten sosiaaliturvaan liittyvät leikkaukset näkyvät yhdistysten, kohtaamispaikkojen ja niiden kautta tukea hakevien ihmisten arjessa. Selvityksen aineisto koottiin haastattelemalla yhdeksää Pohjois-Karjalan alueella toimivaa yhdistystä ja kohtaamispaikkaa syyskuussa 2025. Haastatellut yhdistykset toimivat eri kohderyhmien, esimerkiksi perheiden, työttömien, ikäihmisten, nuorten ja muiden haastavassa elämäntilanteissa olevien parissa.
Selvityksen tulokset kertovat, että sosiaaliturvaleikkausten aiheuttama ihmisten tuen ja avun tarpeen lisääntyminen on lisännyt kuormitusta monissa yhdistyksissä ja kohtaamispaikoissa. Haastattelujen mukaan sosiaaliturvaleikkaukset kohdistuvat erityisesti jo valmiiksi haavoittuvassa asemassa oleviin, kuten pitkäaikaistyöttömiin, yksinhuoltajiin, pienituloisiin eläkeläisiin sekä mielenterveys- ja päihdeongelmista kärsiviin. Haavoittuvien joukossa näkyvät nyt myös opiskelijat, erityisesti kansainväliset opiskelijat. Epävarmuus toimeentulosta, jatkuva huoli erilaisista maksuista ja epäluottamus tulevaan näkyivät myös lisääntyneenä toivottomuutena, ahdistuksena ja jopa levottomuutena yhdistysten ja kohtaamispaikkojen kävijöissä.
Haastatellut yhdistykset ja kohtaamispaikat kokivat, että ihmisten huolet ovat eri mittakaavassa kuin aikaisemmin ja ihmisten taloudellisen tuen ja ruoka-avun tarpeet ovat lisääntyneet. Palvelujärjestelmän ja byrokratian monimutkaisuus ilmeni haastatteluissa ongelmana, sillä tuen hakijat usein turhautuivat ja väsyivät jatkuvaan hakemusten ja todistusten toimittamiseen. Joskus myös tukien päällekkäisyys ja niiden epäselvyydet johtivat siihen, että eri tahot eivät saa kokonaiskuvaa autettavan henkilön tilanteesta.
Selvityksessä tuodaan esille ajatus avun paradoksista, sillä samalla kun sosiaaliturvaleikkaukset ovat lisänneet ihmisten avun tarvetta, yhdistysten resurssit ovat vähentyneet. Yhdistyksille maksettavan palkkatuen leikkaukset, valtion ja kuntien avustusten väheneminen, lahjoitusten hiipuminen ja projektirahoituksen epävarmuus luovat paineita yhdistystoiminnan jatkuvuudelle. Tämä luo tilanteen, jossa avun tarve kasvaa, mutta mahdollisuudet auttaa pienenevät. Avun paradoksi paljastaa turvaverkon haurauden, sillä juuri silloin kun apua tarvittaisiin kipeimmin, järjestelmää täydentävät kolmannen sektorin toimijat joutuvat toimimaan selviytymistilassa.
Haastatellut toivat myös esille huolen siitä, että yhdistysten vastuulle on hiljalleen siirtymässä tehtäviä, jotka ovat aikaisemmin kuuluneet julkiselle sektorille. Kohtaamispaikat ja yhdistykset ovat yhä tärkeämpiä yhteisöllisyyden ja tuen tarjoajina aikana, jolloin julkiset palvelut ja sosiaaliturva heikkenevät. Ne rakentavat luottamusta ja osallisuutta tarjoamalla paikkoja, joissa ihmiset tulevat kohdatuksi, arvostetuksi ja voivat kokea kuuluvansa yhteisöön. Siksi näiden toimintaympäristöjen turvaaminen on tulevaisuudessa tärkeämpää kuin koskaan.
—-
Harjoittelun aikana Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksessä pääsin kokeilemaan monenlaisia järjestötyöhön liittyviä tehtäviä sekä tutustumaan erilaisiin Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksessä toteutettaviin hankkeisiin. Esimerkiksi pääsin kokeilemaan katugallupin tekemistä yhteisötalon toimintaan liittyen sekä vierailemaan Karelia amk:n järjestöpäivillä esittelemässä yhdistyksen toimintaa. Harjoitteluni päätyö oli selvityksen laatiminen. Sen myötä pääsin harjoittelemaan aineistonkeruuta haastattelujen avulla, raportin kirjoittamista sekä sen esittämistä erilaisissa verkostoissa. Haastattelut toteutettiin sekä paikan päällä että Teamsin välityksellä. Näiden tehtävien myötä tutustuinkin myös eri Pohjois-Karjalan alueella toimivien yhdistysten ja kohtaamispaikkojen toimintaan.
Kulttuurintutkimuksen maisteriopiskelijana ja sukupuolentutkimuksen pääaineopiskelijana olen tottunut pohtimaan valtasuhteita ja rakenteita, mutta tällä kertaa ne eivät olleet vain teoreettisia – ne olivat osa ihmisten jokapäiväisiä kokemuksia. Harjoitteluni aikana pääsin näkemään, kuinka vaikuttamistyötä tehdään konkreettisesti ja mihin kaikkeen järjestötoiminnalla on mahdollista vaikuttaa. Samalla opin, että järjestötyö vaatii sitkeyttä, luovuutta ja yhteistyötä, mutta ennen kaikkea välittämistä. Usein pienet teot ja kohtaamiset ovat suurimpia vaikuttamisen muotoja.
Selvityksen pääset lukemaan tästä:
Sosiaaliturvaleikkausten vaikutukset yhdistysten toimintaan Pohjois-Karjalassa 2025
Kiitos kaikille mukavasta harjoittelukokemuksesta ja ihanaa syksyn jatkoa!
Roosa Kristiansson
Kirjoittaja suoritti yhdistyksessä Itä-Suomen yliopiston humanististen alojen maisteriopintoihin kuuluvan harjoittelun