OLKA-toiminta käynnistyy Pohjois-Karjalassa

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA ehdottaa 1.12.2023 julkaisemassaan avustusehdotuksessa Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistykselle avustusta OLKA-toiminnan käynnistämiseksi Pohjois-Karjalassa vuosina 2024-2026. STM vahvistaa avustusehdotuksen tammi-helmikuussa 2024.

OLKA-toimintamalli on sairaalan ja järjestöjen kumppanuustoimintamalli. OLKA-toiminta tuo järjestöt entistä näkyvämmin Pohjois-Karjalan keskussairaalaan. OLKAa pilotoidaan myös hyvinvointialueen soteasemilla, jotta toiminnan piiriin saadaan vapaaehtoistoimijoita ja asukkaita kattavammin eri puolilla maakuntaa.

OLKA-toiminnan tavoitteena on

  • tarjota potilaille ja heidän läheisilleen kiireetöntä kohtaamista sekä antaa tukea sairauteen sopeutumisessa
  • antaa vapaaehtoisille mahdollisuus auttaa, saada uusia ystäviä ja hyvän tekemisen myötä hyvinvointia myös itselleen
  • antaa ammattilaisille tietoa järjestöjen palveluista
  • tarjota järjestöille tapa toimia lähellä potilasta

Valtakunnallista OLKA-verkostoa johtavat yhteistyössä HyTe ry ja HUS-yhtymä. Verkosto vastaa yhteisesti toimintamallin kehittämisestä. Jokaisella alueella on koordinoiva järjestö ja hyvinvointialue yhteistyössä toteuttamassa paikallista OLKA-toimintaa. STEA tukee järjestöjä OLKA-toiminnan koordinoinnissa. OLKA-toiminnan sisällön tuottavat järjestöt, hyvinvointialueen erikoissairaanhoito ja perusterveydenhuolto sekä vapaaehtoiset eri puolilla Suomea.

Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys on alueellinen verkostojärjestö, jolla on strateginen kumppanuussopimus hyvinvointialueen kanssa. Yhdistys koordinoi OLKA-toimintaa yhteistyössä hyvinvointialueen ja yhteistyöverkoston kanssa.  Järjestöt kutsutaan koolle vuoden 2024 alkupuolella toiminnan käynnistämiseksi Pohjois-Karjalassa.

Lisätietoja OLKAsta 2.1.2024 alkaen

OLKA-koordinaattori Leena Virratvuori, leena.virratvuori@pksotu.fi, p. p. 050 357 0784
OLKA vapaaehtoistoiminnan kehittäjä Hanna Kääriäinen hanna.kaariainen@pksotu.fi, p. 044 7152060

Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry www.pksotu.fi.