Ihmisen asialla vuodesta 1938

Tippuiko sosiaalinen kyydistä?

Niinhän se sitten meni. Ihmisten välisistä palveluksista tuli palveluja, tuotteita ja tuotantoa ja kunnan asukkaista asiakkaita. Pian alettiin kilpailuttaa. Liiketoiminnasta saatiin uudet sanat ja eurotuloksen seurannasta mittarit. Tänään tuotanto keskittyy. Palvelujen monipuolistajiksi 1990-luvulla toivotut pien- ja perheyritykset alkavat olla vain perinnetietoa. Kunnalliset ja muut yleishyödylliset tuottajat pyörivät samoissa tuotantomyllyissä voimatta vahvuuksiaan käyttää. Kustannustehokkaiksi hiotuissa tuotantoprosesseissa vanhukset, eri tavoin vammaiset ihmiset sekä lastensuojelua tarvitsevat lapset soljuvat valvontateknologian seuraamina. Talouslehdet kirjoittavat hoivateollisuudesta sijoittajanäkymineen, investointeineen, nousevine ja laskevine kursseineen. Liiketoiminnalla on taipumus hakea kasvua, valloittaa markkinoita ja yhä parempia tuloksia. Rahoittajina jatkavat kuitenkin veronmaksajat, viimekädessä. Tätäkö halusimme? Kaikkihan tätä olimme ylös rakentamassa. Jäikö jokin huomaamatta?

”Lähin omainen on viranomainen”, väitettiin vielä 1990-luvulla. Pelättiin, että viranomaissuhteet syrjäyttävät ihmisten väliset omaehtoiset sosiaaliset suhteet ja toimeliaisuuden. Enää siitä ei pelkoa ole. Onko viranomaisen sijaan astunut jo hoivafirman myyntihenkilö, ehkä pian algoritmi?

Sosiaalipalvelujen etuliite ”sosiaali” kertoo ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta ja luottamuksesta. Välittäminen, vastuunotto ja huolenpito toisistamme ovat myös sosiaalista. Suomen historian tunnetuin sosiaalisen periaate taitaa olla: ”veljeä ei jätetä”. Luottamus on tunnetusti parisuhteen, ystävyyden ja eri yhteisöjen ja yhteiskunnan perustus. Luottamusta tuskin voidaan tuotteistaa ja hinnoitella. Sosiaalisissa palveluissa apu tai tuki on tarpeen ja tilanteen mukaista, yhdessä sovittua. Apu ja tuki eivät katkea ostosopimuksen, tuotekuvauksen tai palvelustelin normin täytyttyä. Toisenkin lasin vettä janoonsa saa lisälaskutuksen käynnistymättä.

Erilaiset ja eri tarpeisiin luodut sosiaalipalvelut on aikaansaatu yhdistystoiminnoin ja muun kansalaisten omaehtoinen toimeliaisuuden ansiosta alkaen 1800-luvun puoliväliltä. Innovaatiot ovat nostetut arjen keskeltä ja vaihe vaiheelta parannetut. Ensiksi kunnat ja viimeksi yritykset ovat ottaneet omakseen kansalaisyhteiskunnan aikaansaannokset, mutta onko sosiaalinen, koko toiminnan ydin pudonnut kyydistä?

Varttuneeseen ikään yltänyt Pohjois-Karjalan sosiaaliturvayhdistys vuosikymmenestä toiseen yhdistänyt maakunnan ihmisiä ja yhteisöjä luottamuksen vahvistamiseksi. Yhdistys on kirvoittanut uusia näkökulmia ja toimintoja ajan tarpeisiin. Lähiajan urakkana saattaa olla sosiaalisen jälleenrakennus.

Markku Niemelä, sosiaalineuvos

Kirjoittaja toimii Kehitysvammaisten palvelusäätiön vanhempana neuvonantajana sekä kansalaisjärjestötoimijana mm. Vammaisfoorumin hallituksessa
Markku Niemelä toimi aktiivisesti Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksen hallituksessa 1990 -luvulla ja puheenjohtajana vv 1998-2000.

Tämä blogi on julkaistu sanomalehti Karjalaisessa kolumnina yhdistyksen 80 v juhlavuoden Ihmisen asialla -sarjassa 9.3.2018.

Blogit